Jos oma oloni tuntuu jostain syystä ahdistuneelta tai rauhattomalta, muistan Jeesuksen lohdulliset sanat: ”Minä jätän teille rauhan; annan teille oman…
Raamattu ja aika Vanhan testamentin käännöshankkeemme VT2028 on tiukasti aikataulutettu: kunkin kirjan kääntämisajankohta oli tiedossa suhteellisen tarkasti jo ennen hankkeen…
Nainen heittäytyi tuntemattoman miehen jalkoihin. Tuntemattoman, vaikka samaan aikaan hän tuntui tutulta – niin kuin kyseessä olisi ystävä vuosien takaa…
Lempipsalmini (Ps. 88:14–15) on epätoivoisen rukous Jumalalle: Mutta minä huudan sinua, Herra, heti aamulla nousevat rukoukseni eteesi. Herra, miksi olet…
Arjen alkamisen tunnistaa siitä, että muisti alkaa pursuta To do-listoista. Ensin täyttyy oma muisti, sitten puhelimen. Vaivalla lomalla palautettu kyky…
Aina silloin tällöin pienestä asiasta voi kasvaa jotain jännittävää. Luukkaan evankeliumi kertoo enkelin vierailusta Marian, Jeesuksen tulevan äidin luona. Evankeliumin…
Yksi Raamatun liikuttavimmista hetkistä on Johanneksen evankeliumin loppu, kun Magdalan Maria kiiruhtaa aamuhämärissä Jeesuksen haudalle ja löytää sen tyhjänä. Hetken…
Stressi painaa hartioita, mieltä sumentavat huolet ja uutisotsikot ahdistavat. Tuntuu kurjalta. Kuulostaako tutulta? Kaikkea kuormittavaa kyllä riittää. Kun itse huomaan…