Pipliakaupassa uusi ajankohtainen korusarja Uusissa Sanojen siivin -koruissa on ikään kuin siivet, jotka muodostuvat kirjan sivuista ja kansista. Kirjan avatut…
Lukutaito on tärkeä ihmisoikeus, ja voi muuttaa yhden ihmisen koko elämän. Se mahdollistaa niin paljon: Opiskelemisen ammattiin, josta saa toimeentuloa,…
Me teemme havaintoja, analysoimme ja teemme johtopäätöksiä. Millaiset kasvot ovat johtajuudella? Mitkä tekijät vahvistavat johtajuutta? Vaikuttaako esimerkiksi pelko havaintoihimme, analyyseihimme…
Muistan alakouluajoiltani rakkaan Aapiseni. Olin aivan tohkeissani kotiläksyistä, jotka tarkoittivat tavaamisen opettelua kunkin kirjaimen kohdalla. Luku- ja kirjoitustaito avasivat minulle…
KT Kimmo Kosonen aloitti tammikuussa 2022 Suomen Pipliaseuran lukutaitotyön johtajana sekä pipliaseurojen maailmanlaajuisessa yhteistyöverkostossa nimikkeellä Head of Literacy and…
Malawin jaonkielisen väestön parissa on tehty lukutaitotyötä viisi vuotta. Pipliaseura yhteistyökumppaneineen on ainoa toimija, joka opettaa lukutaitoa vähemmistökielillä eli ihmisten…
Miksi kääntäisimme Raamattua, jos sitä ei osata lukea? Tähän tiivistyy syy, miksi Pipliaseurojen kansainvälinen verkosto UBS (United Bible Societies) panostaa lukutaito-opetukseen osana kokonaisvaltaista…
Winfrida ”Wini” Magawa on 25-vuotias nainen, kahden lapsen äiti, Morongorossa Tansaniassa. Wini oli lapsuuden perheestään ainoa, joka ei päässyt koskaan…
Se minkälaisessa ympäristössä elämme vaikuttaa siihen, miten katsomme kuvia. Tämä täytyy ottaa huomioon, kun kuvitetaan lukutaitomateriaaleja. Mitä esimerkiksi näet ensimmäisenä…
Omakielisen Raamatun lukeminen on unelma, jonka eteen kannattaa tehdä töitä. Työ vaatii pitkäjännitteisyyttä, eikä mikään ole itsestään selvää. Malawissa esimerkiksi…
Kulttuurien muutos Keniassa näkyy myönteisenä asennemuutoksena suhteessa koulutukseen. Myös viranomaiset painottavat koulutuksen merkitystä. Joseph Irungu, lukutaitokoordinaattori Kenian Pipliaseurasta kertoo esimerkin…