Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. Tästedes kaikki sukupolvet…
Naistenpäivänä puhutaan tasa-arvosta ja kaikkien yhtäläisistä ihmisoikeuksista. Karibian aluen Pipliaeurat tekevät kovasti töitä perheväkivallan hälyttävän lisääntymisen pysäyttämiseksi ja naisten voimauttamiseksi…
Ninthin Oomen (16) on Mar Thoma -kirkon ylläpitämän Adoorin sisäoppilaitoksen viimeisen vuoden opiskelija ja oppilaskunnan puheenjohtaja. Hän on yksinhuoltajaäidin vanhin…
Vuosia sitten minulle ilmoitettiin, että saan nähdä hänet, Herran voidellun, ennen kuin kuolen. Olin innoissani. Päivä toisensa jälkeen kiiruhdin temppelialueelle, nähdäkseni…
Tänään perjantaina liputetaan saamelaisten kansallispäivän kunniaksi. Saamelaisten kansallispäivä on vielä nuori juhlapäivä. Suomalaisessa kalenterissa se on ollut vasta vuodesta 2004,…
Kansalaisjärjestöjen Hyvä testamentti -kampanja haastaa suomalaisia asennemuutokseen. Kampanja kannustaa ihmisiä päättämään elinaikanaan, mihin tarkoitukseen haluaa ohjata omaa omaisuuttaan kuolemansa jälkeen.…
Ekumeenista rukousviikkoa vietetään vuosittain kaikkialla maailmassa 18.–25. tammikuuta. Rukousjakso on kahdeksan päivän mittainen ja sitä kutsutaan myös rukousoktaaviksi. Kristittyjen ykseyden…
Kiinan uskontoministeri Wang Zuoan vierailee Suomessa torstaina 10.7. Suomen Pipliaseuran kutsumana. Vierailullaan ministeri Wang tapaa arkkipiispa Kari Mäkisen Turussa ja jatkaa…
Suomen Pipliaseura tahtoo toivottaa kaikille hyvää ystävänpäivää. Sananlaskujen kirjassa sanotaan ystävyydestä: Paljon ystäviä – vähän ystävyyttä, tosi ystävä on enemmän…