Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Psalmit 19:2 Kuinka kauan täytyy maan riutua, laidunten ja ruohon kuivettua? Villieläimet…
Katson ulos ikkunasta. Puiden latvat huojuvat tuulessa, kuten eilenkin. Radiokuuluttaja kertoi auringon nousu- ja laskuajat kuten jokaisena aamuna ennenkin. Kadulla…
Kirjoitin aamulla blogia sirkuksesta. Vaihdoin aiheen lennosta koronavirukseen, koska sirkuksesta kirjoittaminen tuntui liian kevyeltä aiheelta. Koronavirus muuttui yhtäkkiä isoksi aalloksi,…
Naiseus on ajassa elämistä, muutosta. Se on suurta ja todellista roolipeliä, jossa tilanteet vaihtuvat melko hektiseen tahtiin. Pääroolejani ovat tällä…
Ovatko elämän vaatimukset yksinkertaisesti liikaa? Niin monta suuntaa, jotka kaikki vaativat sinulta enemmän, kuin mitä sinulla olisi antaa: työ, perhe,…
Hyvä työkaveri on aarre. Työkaveruus on ystävyyden muoto, joka kantaa pitkälle. Se antaa voimaa, tukea ja iloa päivään. Hyvän työkaverin kanssa voi olla oma itsensä.
Sunnuntaina katselin tv-jumalanpalvelusta, joka toteutettiin kynttiläkirkkona Tampereen Ikurin jääveistospolulta. Hämärä hetki, valoa heijastavat jääveistokset ja osallistujien käsissä loistavat kynttilät loivat…
Pipliaseuran tukemassa hankkeessa Raamattua käännetään ndongan ja kwanjaman sellaisille nykykielille, jota Namibian nuoret ymmärtävät. Hanke alkoi vuonna 2017 ja ensimmäisenä on valmistunut Markuksen evankeliumi, joka painetaan opintomateriaalin kanssa tänä vuonna.
Suomen Pipliaseura on toteuttanut yhteistyössä Turun yliopiston Tulevaisuuden teknologioiden laitoksen opiskelijoiden kanssa kaksi virtuaalikokemusta Raamatun kertomuksista: Jeesus tyynnyttää myrskyn ja Jeesus…