Saame

31.10.2023

Kulttuurisidonnaista kääntämistä inarinsaameksi

Käsitteet ovat aina kulttuurisidonnaisia. Inarinsaamessa esimerkiksi suomen sanan täti voi kääntää useammalla tavalla: muáđá ‘äidin nuorempi sisar’ / kuáski ‘äidin…

iso kirja ja kädet kirjoittamassa vihkoon
31.10.2023

Koltansaame ja monimutkainen oikeinkirjoitus

Pipliaseura julkaisi 2022 elokuun alussa koltansaamen Johanneksen evankeliumista uudistetun painoksen. Samassa yhteydessä teksti julkaistiin myös netissä ja Piplia-sovelluksessa. Koltansaamen monimutkainen…
06.02.2023

Saamelaiset kirkossa

Tänään 6.2. vietetään saamelaisten kansallispäivää. Yleensä suuntaan kansallispäivän viettoon Inariin, mutta tänään tieni vie toiselle puolelle Suomea, Raisioon. Mutta miksi…
10.11.2022

Kirkolliskokouksen päätöksiä

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous on vahvistanut Vanhan testamentin VT28-käännöshankkeen jatkumisen suunnitellulla tavalla. ”Vanhan testamentin kääntäminen mobiiliympäristöön on hanke, jonka käynnistämiseen…