Ekumeeninen rukousviikko alkaa
Ekumeenista rukousviikkoa vietetään vuosittain kaikkialla maailmassa 18.–25. tammikuuta. Rukousjakso on kahdeksan päivän mittainen ja sitä kutsutaan myös rukousoktaaviksi. Kristittyjen ykseyden rukousviikkoa varten tuotettu aineisto yhdistää eri puolilla maailmaa elävät kristityt samojen Raamatun tekstien ympärille, kuuntelemaan niitä ja pohtimaan yhteistä teemaa. Rukoillessamme ykseyden puolesta liitymme rukoilevien kristittyjen yhteyteen kaikkialla maailmassa.
Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa. Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.” (Joh. 4: 7-15)
Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaaminen kutsuu meidät kokeilemaan toisen kaivon vettä ja myös tarjoamaan vähän omastamme. Meidän erilaisuutemme rikastuttaa toinen toistamme. Kristittyjen ykseyden rukousviikko on etuoikeutettu rukouksen, kohtaamisen ja vuoropuhelun paikka. Se tarjoaa mahdollisuuden tunnistaa toisen rikkaus ja arvo, toisenlaisuus, ja pyytää Jumalalta ykseyden lahjaa.
Teksti vahvistaa sen, kuinka tärkeää on, että jokainen tuntee ja ymmärtää oman identiteettinsä siten, ettei toisten identiteetti näyttäydy uhkana. Kun emme koe itseämme uhatuiksi, voimme kokea toisen täydentävän meitä: kukaan ihminen tai mikään kulttuuri ei riitä itsessään! Siksi näistä sanoista ”anna minun juoda astiastasi” syntyy kuva, joka puhuu siitä kuinka yksi täydentää toista: veden juominen toisen kaivosta on ensimmäinen askel hänen olemassaolonsa kokemiseen. Tämä johtaa molempia rikastuttavaan lahjojen vaihtoon. Siellä missä toisen lahjoista kieltäydytään, tehdään paljon vahinkoa yhteiskunnalle ja Kirkolle.
Johanneksen neljännessä luvussa Jeesus on muukalainen, joka saapuu paikalle väsyneenä ja janoissaan. Hän tarvitsee apua ja pyytää vettä. Nainen on omalla maallaan; kaivo kuuluu hänen kansalleen, hänen perinteelleen. Juuri hän omistaa astian ja juuri hänellä on mahdollisuus veden nostamiseen. Mutta hänkin on janoissaan. He tapaavat ja kohtaaminen tarjoaa kummallekin odottamattoman mahdollisuuden. Jeesus ei lakkaa olemasta juutalainen sillä, että hän juo samarialaisen naisen tarjoamaa vettä. Samarialainen pysyy sinä, joka hän on, vaikka liittyykin Jeesuksen tielle. Kun me tunnistamme vastavuoroiset tarpeemme, voimme täydentää toinen toistemme elämää entistä rikkaammiksi. ”Anna minun juoda astiastasi” edellyttää sekä Jeesuksen että samarialaisen pyytävän sitä, mitä he toisiltaan tarvitsevat. ”Anna minun juoda astiastasi” pakottaa meidät tunnustamaan, että ihmiset, yhteisöt, kulttuurit, uskonnot ja etniset ryhmät tarvitsevat toinen toistaan.
“Anna minun juoda astiastasi” johtaa sellaiseen eettiseen toimintaan, joka tunnustaa meidän tarvitsevan toinen toistamme voidaksemme elää todeksi Kirkon lähetystehtävää. Se pakottaa meidät muuttamaan asenteitamme, ykseyden etsimiseen moninaisuuden keskellä, avoimina erilaisille rukouksen ja kristillisen spiritualiteetin muodoille.
Kristillisten kirkkojen hajaannus jatkuu yhä, eikä sovinto tai rauha leimaa erilaisten kristittyjen elämää kaikissa maissa tai olosuhteissa. Näemme kuitenkin myös monia rohkaisevia merkkejä, jotka ovat lupauksia ykseydestä ja kertovat kaipuusta siihen. Rukouksemme ykseyden puolesta saa leimansa toivosta ja ilosta niiden kaikkein olennaisimpien asioiden takia, jotka tekevät meistä veljiä ja sisaria Kristuksessa.
Rukouksessa katseemme kääntyvät näkemään sen maailman todellisuuden, jossa elämme ja ne ihmiset, jotka elävät lähisuhdeväkivallan, köyhyyden, yhteiskunnallisen vääryyden ja riiston, vainojen, luonnonmullistusten, miehitysvallan ja sodan ahdistamina. Katseemme kääntyvät Raamatun ilmoittaman Jumalan puoleen, joka on rauhan, sovituksen ja anteeksiantamuksen Jumala. Ekumeenisella rukousviikolla rukoilemme rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta ja omalta osaltamme liitymme Kristuksen tahtoon että he kaikki olisivat yhtä (Joh.17:21).