Minulle lukemaan oppiminen oli työlästä. Ääneen lukeminen luokassa hävetti, koska olin hidas ja takeltelin. Onneksi vuosi vuodelta lukeminen alkoi sujua,…
Osallistuin viikonloppuna uuden pohjoissaamen raamatunkäännöksen julkaisujuhlaan Norjan Koutokeinossa. Pieni kirkko täyttyi ääriään myöten. Ilmassa oli suuren juhlan tuntu. Huomenna suunnistan…
Tällä viikolla mieheni valmisti lempiruokaani pitkän päivän päätteeksi. Tullessani kotiin olin rättiväsynyt ja nälkäinen. Ajatus kokkaamisesta perheelle ei kiinnostanut pätkääkään,…
Kun kirjoitan tätä blogia, toivun kesästä. Oikeastaan kolmesta kaatumisesta. Ensimmäinen kaatuminen oli liian rohkea askel väärissä kengissä kevään viimeisillä jäillä…
Olin hiljattain työmatkalla Pohjois-Namibiassa, kenialaisen SIL-työtoverin ja Namibian Pipliaseuran johtajan kanssa. Matkan edetessä huomiomme kiinnittyi joka puolella vallitsevaan kuivuuteen. En…
Kohta viisivuotias kummilapseni kysyi kesken yhteisten pihaleikkien, voisiko hän tulla meille yökylään pitkästä aikaa. Hän asuu perheensä kanssa aidan toisella…
Kevät. Jo pelkkä sana saa mielen hyrisemään ilosta. Tiedämme ilmojen vähitellen lämpenevän ja toinen toistaan ihanampien kukkien nostavan ujosti päätään…
Lapselle avautuu ihan uusi maailma, kun hän tajuaa omien sanojensa voiman. Lapsen ensimmäisinä elinpäivinä hän pystyy ohjailemaan vanhempiaan vain itkulla.…
”Hän loistaa itseään kirkkaampaa valoa.” Näin kauniisti ystäväni sanoi tyttärestäni, kun hän kuuli tämän laulua. Minusta tuntui kuin pehmeä kevättuuli…