Piplia julkaisee vuosittain joulukortin evankeliumin tekstillä. Auki taitettava joulukortti toimii kotona myös alttarina, keskelle avautuu taiteilijan näkemys ensimmäisestä joulusta ja…
Olemme kirjoittaneet Tässä olen – päivittäisiä hengellisiä harjoituksia nyt viisi vuotta. Kaksi ensimmäistä kokonaisuutta kirjoitimme kahdestaan, kolmannessa mukaan tulivat Jaana…
Perjantaina 13.9. vietetään kansainvälistä testamenttilahjoittamisen päivää (Legacy Giving Day). Päivän avulla halutaan muistuttaa, että testamentin avulla perintöä voi ohjata myös…
Kuinka olla armollinen itselleen? Stressin tai ahdistuksen käsittely ei ole helppoa, eikä siihen ole yksinkertaista ratkaisua. Nämäkään raamatunjakeet keino eivät…
Minä unelmoin maailmasta, jossa kukaan ei jää ulkopuolelle. Kukaan ei jää yksin selviämään köyhyydestä, osattomuudesta, sorrosta. Tiedän, että maailmassa on…
Kansainvälistä lukutaitopäivää vietetään vuosittain 8.9. Päivän tarkoituksena on muistuttaa lukutaidon merkityksestä ja koulutuksen tärkeydestä kestävän tulevaisuuden rakentamisessa.
Suomen evankelisluterilainen kirkko järjesti lähetyskumppanuusneuvottelut Helsingissä 26.-30.8. teemalla ”Tapahtukoon sinun tahtosi”. Piplia toi neuvotteluihin vahvoja johtajia kansainvälisestä pipliaseurojen verkostoistaan. Yksi…
Raamattua suomentaessa muistui mieleen stand-up-koomikko Ismo Leikolan repertuaariin kuuluva juttu, jossa selitetään tunnettujen ihmisten nimistä juontuvien sanojen etymologiaa. Jutun kliimaksina…
Psalmi 139 on nykyään yksi suosituimmista psalmeista. Se kuvaa ihmisen ja Jumalan suhteen hyvin läheiseksi ja henkilökohtaiseksi. Tekstissä Jumala sommittelee…
Lomalla en käynyt kirkossa. En osallistunut messuun enkä tutustunut tiekirkkoon. Ei ollut edes konfirmaatiota eikä häitä. Lomareissulla näin kyllä monta…
Suomen Pipliaseura tuo Kirkon lähetyskumppanuusneuvotteluihin 2024 vahvoja naisjohtajia. Suomen Pipliaseuran työn kautta Raamattu avautuu omalle kielellä ja tulee läheiseksi. Nämä…