Suuruudenhullu keisari ja taivaallinen sotajoukko - Tutustu jouluevankeliumin taustoihin

Luukkaan evankeliumin 2. luvun kertomus Jeesuksen syntymästä, siis jouluevankeliumi, on useimmille tutuin Raamatun kertomuksista. Jokainen muistaa siitä sen käännöksen, jonka on lapsuuden jouluina oppinut tuntemaan.

Minun ikäisilleni tutuin versio lienee se, jossa keisari Augustukselta käy käsky, että kaikki maailma on pantava verolle. Muinaisen kuuloiset muotoilut irrottavat kuulijan arjesta juhlan maailmaan yhtä tehokkaasti kuin jouluiset tuoksut, kynttilöiden värisevät liekit ja kulkusten kilinä. Nyt pääsee maallistunut kaappiluterilainenkin hetkeksi pyhän äärelle.

Olin muotoilemassa uusimman raamatunsuomennoksen, UT2020:n, kieltä. Meidän versiossamme jouluevankeliumin alku kuuluu: ”Niihin aikoihin keisari Augustus määräsi, että kaikkien maailman ihmisten piti ilmoittautua veronmaksajiksi.” Vaikkei tämä muotoilu ehkä tuotakaan minulle aivan samanlaista tunne-elämystä kuin lapsuuden versio, siinä on puolensa. Ei uusia raamatunkäännöksiä kiusallaan tehdä.

Katsotaanpa vähän tarkemmin.

1930-luvun perinneversiossa keisarin käsky koskee kaikkea maailmaa. Kirkkoraamattu 1992 kuitenkin muotoilee käskyn niin, että ”koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano”. Käännösratkaisun taustalla lienee se sinänsä realistinen ajatus, ettei Rooman keisarikaan sentään koko maailmaa voi käskeä.

Rooman laaja valtakunta ilmensi samaa imperialismia, jota Moskova nyt pyrkii levittämään maailmaan. Yksinvaltiaalle ei koskaan riitä mikään. Augustuksen suuruudenhullu asenne tulee taas hyvin esiin UT2020:ssa, jossa keisarillisen käskyn kohteina ovat kaikki maailman ihmiset. Asia esitetään omasta mahdistaan ylpistyneen keisarin näkövinkkelistä.

Israelilaiset ovat joka tapauksessa tiukasti keisarin ja hänen armeijansa vallan alla. Messiasta odotetaan.

Kun Pelastaja sitten on syntynyt ja enkeli ilmaantuu kertomaan paimenille ilouutisen, joka koskee koko kansaa, paimenet ymmärtävät tämän taatusti nimenomaan kansallisessa ja maallisessa viitekehyksessä. Nyt on syntynyt sellainen obelix, että roomalaiset saavat kohta kyytiä.

Kun enkelin taustalle vielä ilmaantuu valtava taivaallinen sotajoukko toivottamaan rauhaa, voi jokainen Venäjän uhasta huolestunut ja Nato-jäsenyydestä helpotusta saanut nykysuomalainen samastua paimenien tunteeseen. Taivaassakin näköjään ajatellaan, että jos tahdot rauhaa, valmistaudu sotaan.

Tämä ei kuitenkaan ole meidän kristittyjen näkökulma jouluun.

Me näemme enkelin viestin koskevan nimenomaan kaikkia maailman ihmisiä. Enkeli ei tosin sano tätä suoraan vaan puhuu kansasta, mutta keisarin käsky tuntuu säteilevän kertomuksen alusta tänne saakka. Kehys on alusta saakka asetettu globaaliksi, eikä se paimenkohtauksessa enää supistu kansalliseksi vaan laajenee ylimaalliseksi.

Jouluevankeliumi rakentuu siis ironisen kontrastin varaan: mahtava keisari uhoaa käskevänsä koko ihmiskuntaa, vaikka maailman todellinen valtias syntyykin eläinten suojaan, niin kuin me käänsimme kreikan monimerkityksisen ja osin hämäränkin sanan fatnē.

Juuri tällaisia kontrasteja ja vastaavuuksia hyvät tarinat hyödyntävät, ja Luukas on kelpo kirjailija – luepa seuraavaksi Apostolien teot sillä silmällä.

Ja jos jouluevankeliumi on todellisten tapahtumien täsmällinen kuvaus, on Jumala Oscar Wilden tavoin mieltynyt elämään, joka jäljittelee taidetta.

Teksti: Tuomas Juntunen, Suomen Pipliaseura