Rakkauden voima

Piplian Raamattukurssin yksi teemoista on rakkaus. Rakkaudesta kirjoitetaan runoja, sävelletään lauluja ja maalataan maalauksia. Rakkaus voi ilmetä tanssissa tai sitä kuvataan näytelmässä. Vastausta kysymykseen ”Mitä on rakkaus?” kerrotaan elämässä ja taiteessa, eikä blogikirjoituksessa voi yltää mihinkään tyydyttävään lopputulokseen. Siitä huolimatta kirjoitan ajatukseni nöyrästi tiedostaen, että se on surkea räpellys maailmaa ja elämää ylläpitävän voiman kuvaamiseksi. 

Rakkaus on voima kaiken takana. Kaikki olevainen on kudottu rakkaudesta. Rakkaus on myös jokaisen ihmisen syvin olemus. Se, mitä rakkaudesta syntyneen ytimen päälle kasautuu maanpäällisessä elämässä, saattaa hämärtää sen melkein olemattomiin, mutta se on siltikin siellä. Syvällä sisimmässämme on tieto, että jokainen ihminen kaipaa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Juuri se osoittaa ihmisen todellisen luonnon. 

Johanneksen kirjeessä rakkauden vastavoimaksi nimetään pelko. Kirjoittajan mukaan ”Rakkaudessa ei ole pelkoa, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelko onkin jo rangaistus sinänsä, sillä pelokas ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.” (1. Joh. 4:18, UT2020)  

Jos rakkauteen ei vastata rakkaudella, se aiheuttaa kärsimystä. Kärsimyksen kokemus herättää pelon, että tulee uudestaan loukatuksi. Estääkseen minuuttaan haavoittumasta uudestaan, ihminen rakentaa jonkinlaisen puolustusjärjestelmän. Puolustusjärjestelmä estää haavoittumisen, mutta samalla se estää myös mahdollisuuden rakkauteen. Rakkaus virtaa ihmisestä ulos ja sisään sitä vapaammin, mitä vähemmän hänelle on rakentunut selviytymisen suojamuureja. Siksi ”pelko onkin jo rangaistus sinänsä”. Pelon kautta ei ole pääsyä rakkaudelliseen yhteyteen. Toisaalta vain rakkaus voi auttaa purkamaan elämän varrella kasautuneita pelkoja ja puolustusmekanismeja: ”Täydellinen rakkaus karkottaa pelon.”

Raamatun kertomus Jumalasta, joka rakkaudessaan tyhjenee tuonpuoleisesta, rajattomasta jumaluudestaan ja astuu rajalliseksi ihmiseksi, on mullistava ja jossain määrin jopa järkyttävä kuvaus täydellisestä rakkaudesta. Jumalallinen rakkaus on kuolemaan saakka antautuvaa rakkautta. Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo: ” Ei ole olemassa suurempaa rakkautta kuin se, että antaa henkensä ystäviensä vuoksi” (Joh. 15:13, UT2020). Jumala katsoo maailmaa ihmisen silmin ja rakkaus vie hänet lopulta myös ristille.  

Jo rippikoulussa opitaan Jumalan rakastaneen maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa kuolemaan sen puolesta (Joh. 3:16). Tämä tarkoittaa sitä, että Jeesus ei lähtenyt taisteluun pelastaakseen itsensä, vaan antautui ihmisen vihan, katkeruuden ja kaunan edessä jopa kuolemaan saakka pelastaakseen muut. Rakkauden lopullinen luonne näyttäytyy antautumisessa.  

Vain rakkaudessa ihminen voi antautua kokemaan yhteyttä itseensä, luomakuntaan ja toisiin ihmisiin. Rakkauden voimalla ihminen voi uskaltautua katsomaan totuutta silmästä silmään. Vain rakkaus voi aiheuttaa anteeksipyytämisen ja anteeksiannon. Vain rakkaus voi korjata menneisyydessä koetut epäoikeudenmukaisuudet ja rakkauden suojaan voi luovuttaa niistä syntyneen katkeruuden. Rakkaus on voima, joka saa kyyneleet silmiin myötätunnosta ja antaa rohkeuden laskea aseensa.  

Ihmisen rakkaus ei koskaan voi olla täydellistä, sillä ihmisyydessä kulkee aina mukana pieni pelko: Miten minun käy? Miten rakkaideni käy? Jumalan täydellinen rakkaus voi kuitenkin hoitaa näitä pelon kolhuja. Täydellinen rakkaus vakuuttaa: ”Kaikesta huolimatta sinun käy hyvin.”  

Teksti: Helena Kauppila