Oikeudenmukaisuuden jano

Filosofi John Rawls piti oikeudenmukaisuutta sosiaalisen vakauden ytimenä. Jos yhteiskunnan jäsenet kokevat tulevansa kohdelluksi oikeudenmukaisesti, yhteiskuntarauha säilyy. Jos taas liian moni kokee tulevansa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, yhteiskuntarauha alkaa keikkua. Oikeudenmukaisuus on sana, joka väreilee rauhantekijöiden huulilla, mutta oikeudenmukaisuuden toteutuminen on vaikeampaa kuin sen vaatiminen. 

Pienimmästä lasten välisestä riidasta globaaleihin konflikteihin kysymys on aina samasta asiasta: joku kokee, että asiat eivät ole oikeudenmukaisella tavalla. Epäoikeudenmukaisuuden kokemus synnyttää kärsimystä ja kärsimys halun muuttaa vallitsevaa asioiden tilaa. Sekä lasten riitoja että globaaleja konflikteja pyritään usein ratkomaan samalla tavalla: riita poikki, voita väliin ja pyydätte toisiltanne anteeksi. Anteeksiantoa ei kuitenkaan voi olla ilman totuutta ja totuus tekee kipeää. Useimmiten rauhanprosessien jalkoihin tallautuu epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia, jotka jäävät näkemättä, kuulematta, itkemättä ja antamatta anteeksi. Niihin kätkeytyvät seuraavan konfliktin siemenet. 

Raamatun profeettakirjallisuus sisältää suorasanaista oikeudenmukaisuuden janoa. Jesaja pauhasi kansalle: ”Lakatkaa tekemästä pahaa. Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.” Jesajan suulla Jumala myös ilmoittaa inhoavansa ihmisten tuomien ”uhrien savua” ja pitävänsä sietämättömänä ”teidän pyhiä juhlianne ja pahoja tekojanne”. (Jes. 1)  

Profeettojen julistuksen vakioaiheena on myös kansan kääntyminen pois Jumalasta. Kääntyminen pois elävän Jumalan luota näkyy esimerkiksi siten, että ”viittasi liepeissä on köyhien ja viattomien verta”, jotka oli surmattu ”vaikka et tavannut heitä murtautumassa taloosi.” Kansa palvoo ”puuta” ja ”kiveä”, ”jumalia, jotka olet itsellesi tehnyt”. (Jer. 2)  

Profeetat näkevät niin poliittisten kuin uskonnollistenkin järjestelmien korruptoituneisuuden lävitse ja vaativat konkreettisia tekoja. Heidän julistuksensa on väistämättä poliittista, sillä sorretun puolustaminen, orpojen oikeuksien ja lesken asian ajaminen ovat poliittisia tekoja. Nämä teot osoittavat kiusallisella tavalla, etteivät ihmisten luomat järjestelmät kykene toteuttamaan rakkauden lakia. Poliittiset ja uskonnolliset järjestelmät ovat taipuvaisia kivettymään ja ”kivisydämen” tilalle Jumala ilmoittaa profeetan suulla haluavansa antaa ”elävän sydämen”.  

Ihminen turvautumassa ongelmien ratkaisemisessa omaan älykkyyteensä, teknologiaansa ja strategioihinsa on kauhistuttava virhe. Ensimmäiseksi olisi palattava Jumalan luokse ja myönnettävä oma pienuutensa majesteettisen suuruuden edessä. Vasta sitten asiat voivat lähteä ratkeamaan oikealla tavalla ja oikeudenmukaisesti. 

Oikeudenmukaisuuden toteutuminen haastaa aina vallitsevan vallankäyttäjän. Vaikka kristityn toivo ei ankkuroidu maalliseen politiikkaan, on vaikea päästä profeettojen yhteiskunnallisesta julistuksesta eroon selittämällä asiat pelkästään hengellisiksi. Jeesuksen opettamassa rukouksessakin Jumalan tahdon toteutumista pyydetään myös maan päälle samalla tavalla, kuin se toteutuu taivaassa. Maan päällä oikeudenmukaisuutta janoava joutuu tahraamaan kätensä poliittisesti, vaikka ei osallistuisi puoluepolitiikkaan. Jo köyhän pitäminen yhdenvertaisena rikkaan kanssa on poliittinen teko, mikäli ihminen elää tätä yhdenvertaisuuden ajatusta todeksi.  

John Rawls kuvasi oikeudenmukaisuuden olevan reiluutta. Oikeudenmukaisuus ei siis ole vain lakitekstiin kätkeytynyttä omien eturyhmien asioiden ajamista, vaan kykyä katsoa kokonaisuutta laajemmin ja kysyä itseltään: Mikä on reilua toiselle? Mikä olisi reilua minulle? Reiluus edellyttää toisen asemaan asettumista, joten kyky asettua toisen asemaan on yhteiskuntarauhan edellytys. 

Tällä hetkellä maailma ei ole erityisen kiinnostunut reiluudesta, oikeudenmukaisuudesta tai nöyrtymisestä Jumalan edessä. Juuri siksi se on kulkemassa jälleen kerran kohti kuilua. 

Teksti: Helena Kauppila