Naiselle, joka pesi Jeesuksen jalat kyynelillään
Hei, sinä rohkea nainen, kaukainen sisareni!
Ihailen sinua, joka maineestasi huolimatta uskalsit mennä tapaamaan Jeesusta. Talo oli varmaan sinulle tuttu. Ja fariseus myös, siksi kai pääsit sisälle – eihän se ollut ensimmäinen kerta, eihän? Mutta nyt et mennyt fariseuksen tähden vaan siksi, että tiesit Jeesuksen olevan siellä. Jeesuksen, joka oli
parantanut sinut entisestä elämästäsi, lähestynyt sinua rakastavasti, sytyttänyt elämääsi valon.
Ymmärrän, että halusit osoittaa hänelle kiitollisuutesi, tehdä jotain hänen hyväkseen. Ja sen teit, osaamallasi tavalla, täydestä sydämestä.
Fariseuksen sinua halveksiva mutina varmasti viilsi sydäntäsi, mutta et välittänyt; Jeesus oli tärkein. Hän, joka oli avannut sinulle armon tien. Halusit myös näyttää kaikille, että olit vapaa, että elämäsi oli muuttunut – luulen, että näyttää sen erityisesti fariseukselle.
Jos nyt tapaisimme, kysyisin, millainen oli aiempi kohtaamisenne, siis sinun ja Jeesuksen. Olihan teidän pitänyt tavata aiemmin? Miten Hän oli rohkaissut sinua näkemään itsesi rakastettavana?
Ja mitä tapahtui fariseuksen talossa olleen episodin jälkeen. Muuttuiko ihmisten suhtautuminen
sinuun? Myös fariseuksen suhtautuminen? Ja millaista oli myöhempi elämäsi?
Olen varma, että kuljit Jeesuksen seurassa ristille asti ja että sait kokea Hänen ylösnousemuksensa riemun. Ja että toimit seurakunnassa palvellen kaikessa, missä voit, sivuun jääneet huomaten, arkoja rohkaisten.
Yritän oppia sinusta, sinä rohkea nainen, kaukainen sisareni. Miten minä palvelen Jeesusta? Miten osoitan Hänelle kiitollisuutta rakastavasta, ohjaavasta ja siunaavasta huolenpidosta, jota saan kokea?
En mitenkään; minähän otan helposti sen kaiken itsestäänselvyytenä, unohdan kiitoksen ja sen, että
rakastan Jeesusta rakastamalla lähimmäisiäni. Ja mitä muuta rakkaus on kuin palvelemista, rohkeutta kohdata kanssakulkijat, Jeesus arjessa.
Teksti: Pia Perkiö
Pia Perkiö kirjoittaa raamattumietiskelyt tämän vuoden Piplia-lehteen. Mietiskelyt ovat muodoltaan
kirjeitä Raamatun henkilöille, jotka ovat kohdanneet Jumalan. Heidän kauttaan voi tulla itsekin Jumalan kohtaamaksi. Lue ilmainen Piplia-lehti verkossa tai tilaa kotiisi.
Lue myös
Kirje Daavidille?
Psalmien uutta suomennosta lukiessani herää ajatus kirjeestä Daavidille. Kirjoittaisinko? Mieli tekisi, mutta en tohdi. Miksi en? Oikeastaanhan hän on jotenkin…
Naiselle, joka pesi Jeesuksen jalat kyynelillään
Luuk. 7:36–50 Hei, sinä rohkea nainen, kaukainen sisareni! Ihailen sinua, joka maineestasi huolimatta uskalsit mennä tapaamaan Jeesusta. Talo oli varmaan…
Sydämen rukous, luomisen tuuli
Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, tämä vastasi: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne (Luuk. 17:20–21). Lause voitaisiin myös…