Mitä syvimmin etsimme

Yksi Raamatun liikuttavimmista hetkistä on Johanneksen evankeliumin loppu, kun Magdalan Maria kiiruhtaa aamuhämärissä Jeesuksen haudalle ja löytää sen tyhjänä. Hetken ihmeteltyään Maria huomaa haudan vieressä miehen, jota luulee ensin puutarhuriksi, mikä on suorastaan humoristinen kömmähdys.

Maria yrittää koskettaa Jeesusta niin kuin kuka tahansa kaipaava tekisi. Mutta Jeesus lausuu tylysti: Älä koske minuun; Noli me tangere (Joh. 20:17). Vanhaksi koineekreikaksi lause kuuluu kuitenkin arvoituksellisesti mē mou háptou, jonka voisi kääntää muotoon älä takerru minuun. Ja yhtäkkiä kaikki tylyys on poissa, ja edessä on yksi kauneimmista Raamatun lauseista.

On turha takertua siihen, mikä siitä hetkestä lähtien on kaikkialla, syvällä omassa sydämessä. Älä siis takerru huoliin. Älä takerru pelkoon. Älä takerru kuvitelmiisi. Älä takerru maallisiin murheisiin. Älä pikkumaisuuksiin.

Vanha maailma on poissa. Ihminen, joka muutama päivä sitten vielä söi, puhui ja liikkui fyysisessä muodossa, on nyt kaikkialla. On avautunut ylösnousemuksen läpikuultava todellisuus, elämän ja kuoleman rajan ylittänyt rukouksellinen tila. Paratiisi ei enää ole paikka vaan Jumalan rakastamista, syvää iloa.

Ja silti ihminen takertuu. Elämme edelleen kärsimyksen ja fyysisen kuoleman alaisina, emme voi sille mitään. Yritämme tähyillä kohti suurempaa, mutta palaamme tuijottamaan itseämme, omia virheitämme, ylpeyttämme, häpeäämme, murheitamme ja syyllisyyksiämme. Maailman melu painaa päälle.

Muutama vuosi sitten juttelin Turun kirjamessuilla piispa Mari Leppäsen kanssa, ja myös hän rakasti samaa Raamatun kohtaa. Mutta erityisesti häntä koskettivat Jeesuksen kysymykset Marialle: Mitä itket nainen? Ketä sinä etsit? (Joh. 20:15).

Niin. Voiko elämää tiivistää paremmin? Eikö kahteen pieneen kysymykseen sisälly koko elämä, kaikki se mitä olemme menettäneet, jokainen täyttymätön rakkaus, toteutumattomat haaveet. Ja niihin sisältyy myös se, mitä etsimme, kiivas halu löytää se ihminen, joka katsoo meitä ja hyväksyy, rakastaa, ei käänny pois.

Kerran vaelsin San Marcon luostarissa Firenzessä ja tutkin Fra Angelicon ihania freskoja. Yhdessä munkinkammiossa tuli vastaan tuttu Noli me tangere. Fra Angelicon versio aiheesta oli ihanan keveä ja valoisa, melkein painoton. Uusi elämä kasvoi puutarhassa, luonto todisti. Maria ojensi kätensä kohti Kristusta. Kuulin Kristuksen kysymykset ja kuulin myös hänen vastauksensa: se mitä syvimmin etsimme, vie pois sen, mitä me itkemme.

Teksti: Joel Haahtela

Kirjailija Joel Haahtela kirjoittaa tämän vuoden raamattumietiskelyt Piplia-lehteen.
Lue Piplia-lehti verkossa tai tilaa maksutta kotiisi