Marian matkassa

Terve Maria, sinä odottava äiti. Armon saanut.
Sait oudon taivaallisen vieraan. Mitä mahdoit tuntea, kun enkeli kertoi viestinsä sinulle? Viestin, joka ravistelee kaikkea sitä, mitä yhteisösi pitää oikeana ja sopivana. Tunsitko häpeää, tunsitko pelkoa, tunsitko kuolemankauhua? Mitä sinä pohdit? Ehkä sitä, että jäätkö nyt yksin kantamaan taakkaa, jota et ole pyytänyt, etkä aiheuttanut? Pohditko, missä on kihlattusi, mitä hän uskomattomasta uutisestasi ajattelee? Jääkö hän rinnallesi vai hylkääkö sinut? Tunsitko kehossasi enteitä kivistä, jotka voisivat lentää sinua kohti tai raipaniskuista, jotka voisivat läiskähtää ihoosi, jos sinua pidettäisiin huonona, langenneena naisena. Ehkä mietit myös, miksi Jumala valitsi juuri sinut tähän tehtävään? Nuoren, oppimattoman, tavallisen tytön. Kuitenkin sinä luotat. Sinä luotat siihen, että pystyt kantamaan tämän epäinhimillisen taakan, tämän valtavan salaisuuden Jumalasi takia ja hänen antamallaan rohkeudella. Sinä olet Jumalan valtakunnan odottaja, joka uskaltaa toivoa. Siksi valitset vastaanottaa tehtävän, joka on sinua suurempi. Juuri siksi Jumala valitsi sinut: luottamuksen, periksiantamattomuuden ja rohkeuden tähden.

Terve Maria, sinä vastasyntyneen äiti.
Kohtusi valuu vielä kuumaa verta ja kehosi on uupunut synnyttämisen villeistä voimista. Aavistatko, että liian pian joudut katsomaan, kun poikasi vuodattaa omaa vertaan ja uupuu kuolemantuomionsa alla? Taas olet yksin ajatustesi kanssa, yksin pimeässä kosteassa tallissa, seurana vain eläimet ja yhtä hämmentynyt kihlattusi. Jouduit synnyttämään vieraassa kaupungissa, ilman muiden naisten kokenutta apua. Pelko seuraa äitiyttäsi. Kohta saat taas outoja vieraita, jotka tulevat enkelin sädekehän hohteen saattelemina. He vahvistavat sen suuren viestin, jonka jo tiesitkin. Vastasyntynyt, jonka juuri nostit aristaville rinnoillesi, ei kuulu vain sinulle. Hän on Korkeimman poika. Jotain suurta, jonka tiedät vielä menettäväsi. Sydämesi paisuu pelosta ja rakkaudesta, kun tutkiskelet paimenten tuomaa viestiä. Silti sinä luotat. Luotat Jumalan antamalla voimalla ja rohkeudella.

Terve Maria, sinä ihmettelevä äiti.
Mitä pohdit, kun katsot ja kuuntelet kasvavaa lastasi? Lasta jota olet ruokkinut omasta rinnastasi, paijannut uneen yön pitkinä väsymyksestä sumuisina tunteina. Etsitkö merkkejä tuonpuoleisesta? Vai etsitkö merkkejä tavallisuudesta? Toivotko, että lapsesi on erityinen, erilainen, suuri, jumalallinen? Vai toivotko, että sädekehän hohteessa kerrotut viestit olisivat olleet harhaa ja hulluutta ja saisit pitää poikasi lähelläsi, nähdä hänen kasvavan, asettuvan aloilleen ja perustavan perheen? Kannatko epäilystä siitä, oliko Jumalan antama taakka sittenkään totta? Kannatko kauhua siitä, millainen tulevaisuus lastasi odottaa? Silti sinä luotat. Luotat Jumalan antamalla voimalla ja rohkeudella. Sinä olet Jumalan valtakunnan odottaja, joka uskaltaa toivoa.

Terve Maria, sinä Opettajan äiti.
Seuraat poikaasi, jonka alkaa ottaa haltuun sitä tehtävää joka hänelle on ennustettu. Epätietoisuus on päättynyt, mutta mitä asuu sydämessäsi nyt? Epätoivoa? Vai riemua siitä, että nyt tiedät. Jumalan pojallesi antama kohtalo on totta. Joudut jakamaan hän oppilaiden ja kansanjoukkojen kanssa. Hitaasti poikasi lipuu etäämmäs perheestään ja lähemmäs Jumalan Valtakuntaa. Aavistatko tulevaa, aavistatko menetystä? Taas siinä pelkäät. Sinä seuraat, tuet ja pidät huolta, vaikka sinä tiedät. Paistat leipää, kannat vettä, vaellat vanhenevilla jaloillasi synnyinmaasi kuumuudessa ja pölyssä sydän pakahtumaisillaan pelosta. Silti sinä luotat. Luotat Jumalan antamalla voimalla ja rohkeudella.

Terve Maria, sinä kärsivä äiti.
Seisot katsomassa, kun lapsesi roikkuu ristillä ja kuolee. Voiko äidillä olla hirveämpää osaa. Mikä voimattomuus, tuska ja repivä ahdistus on nähdä lapsensa kärsivän pystymättä auttamaan. Ehkä puristat kätesi nyrkkiin ja annat kynsien painua lihaan, niin että sormien välistä valuva veri sekoittuu poikasi vereen. Veri sinun verestäsi. Ehkä annat tuskan purkautua kurkustasi valituslauluna, kimeänä, korkealta ja kovaa. Sydämesi särkyessäkin sinä luotat. Luotat Jumalan antamalla voimalla ja rohkeudella.

Terve Maria, sinä lohduton äiti.
Nyt ymmärrät. Suret ja ymmärrät. Enää et pelkää. Sinä tiedät. Tiedät miksi Jumala laittoi sinut tähän raastavaan myllyyn ja loputtoman tuskan läpi värähtää toivo. Suret sitä tyhjää, riipivää, järkyttävää, hirvittävää surua jonka vain lapsensa menettänyt voi kokea. Kuitenkin aavistat valoa. Sinun poikasi, Jumalan poika, on noussut kuolleista kaikkien ihmisten puolesta. Hauta oli tyhjä. Se rohkaisee sinua, kun oma sylisi pakottaa tyhjyydestä. Silloinkin sinä luotat. Luotat rohkeudella joka ei löydä vertaistaan. Kiität Jumalaa siitä rohkeudesta, voimasta suostua käsittämättömään. Kaikessa on nyt tarkoitus. Kaiken alku ja loppu on Kristus. Sinun poikasi piti kuolla, jotta ihmiskunta saisi elää.

Terve Maria sinä autuas äiti. Armon saanut.
Olet kulkenut läpi ihmisen pahimman osan Kristuksen tähden. Ja siksi sinä ymmärrät. Ymmärrät meitä, jotka olemme myös pelänneet, itkeneet, vuodattaneet vertamme ja menettäneet. Ymmärrät meitä, jotka olemme alhaisia, nälkäisiä, sorrettuja, köyhiä. Meidän puolestamme laulat taas kiitoslaulun Jumalalle, joka lupaa nostaa meidät kunniaan. Saammeko kääntyä puoleesi? Puhutko puolestamme silloin kun Pyhä Jumala tuntuu liian käsittämättömältä ja Kristuksen Valo liian kirkkaalta? Sinä luotit Jumalan antamalla voimalla ja rohkeudella. Sinä olit Jumalan valtakunnan odottaja, ja nyt toiveesi on tullut toteen. Rukoile puolestamme, jotta mekin uskoisimme ja saisimme elää.

Teksti: Mari Mäkelä, Suomen Pipliaseura