Lukutaito on taito elämänhallintaan
Istumme pienessä kokoushuoneessa Malawin Mangochissa pöydän ympärillä. Kuuntelemme, kun Lukutaitoa naisille Afrikassa -hankkeen jaonkieliset ja lomwenkieliset lukutaitotyöntekijät kertovat vuorollaan siitä, mikä on ollut lukutaitotyössä innostavaa kuluneena vuonna.
Eräs ilonaihe on ne oppilaat, jotka ovat oppineet lukutaidon perusteet puolessa vuodessa, kun he saivat opetella lukemaan omalla äidinkielellään. Valtion kouluissa kansallisella chewan kielellä lukutaitoa saatettiin opetella vuosia näkemättä tuloksia.
Lukutaito voimaannuttaa yhteisössä
Lukutaitoluokan käyneet naiset ovat lukutaitonsa ja siitä seuranneen voimaantumisensa ansiosta päässeet mukaan erilaisiin kyläkomiteoihin. He ottavat innolla osaa keskusteluihin ja kylänsä toimintaan sekä osallistuvat myös kylien väliseen yhteistyöhön.
Eräs lukutaitotyöntekijä sai joukon nauramaan ja nyökyttelemään kertoessaan, että kun hän on palvellut kyläyhteisöjä järjestämällä lukutaitoluokkia, opettamalla opettajia ja kiertämällä kylissä seuraamassa lukutaitoluokkien etenemistä, ovat ihmiset alkaneet suhtautua häneen kunnioittavasti. Aiemmin hän ei ollut kukaan ja nyt häntä puhutellaan herraksi.
Sekin oli yksi ilon aihe, että uskonnolliset johtajat, jotka aiemmin opettivat vain muilta kuulemansa perusteella, ovat lukutaitoluokan käytyään saaneet mahdollisuuden ja innostuksen Raamatun lukemiseen ja voivat nyt hyödyntää sitä opetuksessaan.
Suuri asia on sekin, että sekä jaon että lomwen kielen asema on vahvistunut merkittävästi lukutaitoluokkien myötä.
Lukutaito saavutetaan parhaiten omalla kielellä
Useimmista kuulemistamme kommenteista jäi päällimmäisenä mieleen se, kuinka suuri merkitys äidinkielellä on tämän lukutaitohankkeen hyviin tuloksiin ja vaikuttavuuteen. Omalla kielellä oppimistuloksia saavutetaan helpommin ja nopeammin. Opetus omalla kielellä mahdollistaa tasa-arvoisen osallistumisen ja syvemmän ymmärryksen. Se vahvistaa kulttuurillista identiteettiä ja itsetuntoa.
Lukutaitoon sisältyvät myös numerot
Lukutaito määritellään kyvyksi lukea ja kirjoittaa, kun taas laskutaito viittaa kykyyn ymmärtää yksinkertaisia matemaattisia käsitteitä. Molemmat ovat välttämättömiä taitoja, joita tarvitaan jokapäiväisessä elämässä.
Yhdistyneiden Raamattuseurojen lukutaidon määritelmään kuuluvat sekä lukutaito että laskutaito. Peruslaskutaidon oppimiselle on suuri tarve lukemaan opettelevien naisten keskuudessa, sillä suurin osa heistä on myös laskutaidottomia. Kun Ulkoministeriö myönsi Lukutaito naisille Afrikassa Malawin hankkeelle rahoitusta seuraavaksi neljäksi vuodeksi, tarjoutui samalla mahdollisuus aloittaa myös laskutaitoon liittyvän oppimateriaalin ja koulutuksen kehittäminen.
Meillä on parhaillaan menossa ensimmäinen laskutaitomateriaalityöpaja täällä Malawissa. Samat lukutaitotyöntekijät, jotka kertoivat innoissaan lukutaitotyön vaikutuksista, olivat vakuuttuneita siitä, kuinka laskutaito avaa ovia ja mahdollisuuksia lukutaitoluokkien naisille. Monet laskutaidottomat naiset ovat muista riippuvaisia talousasioissa. Kun he tekevät ostoksia tai yrittävät myydä viljelystensä tuotteita ymmärtämättä rahan arvoa, he usein häviävät kaupoissa.
Teksti ja kuvat: Ari Vitikainen, johtava asiantuntija, lukutaitotyö, Suomen Pipliaseura
Ilman laskutaitoa on riippuvainen muista ostoksilla. Monille naisille omien viljelystuotteiden myyminen teiden varsilla on tärkeä toimeentulon lähde Malawin maaseudulla. Yksinkertainenkin kaupankäynti on haasteellista kun laskutaito on puutteellinen.
Lue myös
Unelmoin, olen siis olemassa
Minä unelmoin maailmasta, jossa kukaan ei jää ulkopuolelle. Kukaan ei jää yksin selviämään köyhyydestä, osattomuudesta, sorrosta. Tiedän, että maailmassa on…
Lukutaito-opetus vaikuttaa yhteiskuntaan Malawissa
Kansainvälistä lukutaitopäivää vietetään vuosittain 8.9. Päivän tarkoituksena on muistuttaa lukutaidon merkityksestä ja koulutuksen tärkeydestä kestävän tulevaisuuden rakentamisessa.
Kevään huipputarjous: elämänmuutos 30 eurolla!
”Liity nyt, ja ehdit rantakuntoon kesäksi. Elämänmuutos on vain muutaman klikkauksen päässä” huutaa entisen kuntosalini tarjoussähköposti sohvaperunaa haastaen. 30 euron…