Lomalla ajattelin Jumalaa vähän

Lomalla en käynyt kirkossa. En osallistunut messuun enkä tutustunut tiekirkkoon. Ei ollut edes konfirmaatiota eikä häitä. Lomareissulla näin kyllä monta upeaa kirkkoa ulkoapäin. Silloin ajattelin arkkitehtuuria ja historiaa, en Jumalaa.

Lomalla en tietoisesti rukoillut. Ehkä pari kertaa ohimennen, kun luin kauhuotsikoita tai kuulin hurjia uutisia. Ja kerran, kun näin ambulanssihelikopterin. Tosin en ole ihan varma, oliko kopterissa kuitenkin rikkaan turistin sight seeing -lento, eikä lääkäri menossa pelastamaan henkeä.

Sen sijaan lomalla ajattelin Jumalaa. Vähän. Mutta ajattelin kuitenkin. Ajattelin Jumalaa, kun näin lapseni ensimmäistä kertaa nauttivan hurjan laitteen pyörityksestä huvipuistossa. Ajattelin Jumalaa, kun perheen kalakammoinen uskalsi kastaa varpaansa järveen. Ajattelin Jumalaa, kun lämmittelin rantatuolissa päästä varpaisiin rentoutuneena uinnin jälkeen. Ajattelin Jumalaa, kun kolmannella lomaviikolla oivalsin olevani niin huoleton, että päivän suurin ongelma oli oikean jäätelötötterön valinta kotona odottavalle puolisolle.

Kun lomalla ajattelin Jumalaa, siinä oli syyllisyyden karvas maku. Ajattelin, että osaanko koskaan olla tarpeeksi kiitollinen siitä, kuinka onnekas olen, kun saan kokea tällaisia hetkiä? Ajattelin, että miksi Jumala suo juuri minulle lepoa ja iloa, kun maailmalla tapahtuu hirveitä? Ajattelin, että auttaisipa Jumala minua olemaan parempi kristitty, jotta osaisin jakaa saamaani hyvää myös eteenpäin.  

Nyt ajattelen, että seuraavalla lomalla ehkä kannattaisi käydä kirkossa ja rukoilla. Ehkä se lääkitsisi ainaista syyllisyyttä armon sanomalla ja auttaisi olemaan sellainen kristitty, joka haluaisin olla. Sellainen, joka ei pelkästään ajattele Jumalaa, vaan myös todella ryhtyy toimiin jakaakseen saamaansa hyvää eteenpäin. Lomalla ja arjessa. 

Piplia tarjoaa mahdollisuuksia jakaa hyvää eteenpäin. Ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi tuet työtä, jolla viemme toivoa, rauhaa ja rohkaisua ympäri maailmaa Raamatun sanassa, sekä opetamme ihmisiä lukemaan heidän omalla kielellään. Tule mukaan muuttamaan maailmaa! 

Teksti: Mari Mäkelä, sidosryhmäpäällikkö, Suomen Pipliaseura

Lue myös

kyyhkynen koriste joulukuusessa

Joulustressistä joulurauhaan

Joulu. Miten se yllättääkin joka vuosi. Silti joulu tulee, oli valmis tai ei. Onneksi pitkät joulunpyhät tarjoavat monille mahdollisuuden rauhoittumiseen…

Oikeudenmukaisuuden jano

Filosofi John Rawls piti oikeudenmukaisuutta sosiaalisen vakauden ytimenä. Jos yhteiskunnan jäsenet kokevat tulevansa kohdelluksi oikeudenmukaisesti, yhteiskuntarauha säilyy. Jos taas liian…

Adventti on ihmistä varten

Kymmenen vuotta sitten joulukuun alussa pääsin ystävän mukana Idols-telkkariohjelman kuvauksiin yleisöksi. Kyseessä oli suora lähetys ja iso tapahtuma, jossa oli…