Blogi: Voiko sateenkaaria syödä?
”Äiti, voiko sateenkaaria syödä?”
Viisivuotiaan esikoiseni kyselykausi on kestänyt nyt kaksi vuotta. Välillä jatkuva kysymysten sarjatuli riipii hermoja, mutta useimmiten pystyn ottamaan lapsen pohdinnat mahdollisuutena pysähtyä ihailemaan maailman ihmeitä. Kun lapsi kysyy, myös aikuisen ajatusmaailma avartuu. Lapsen mielessä todellisuus ja faktat sekoittuvat fantasiaan mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.
”Äiti, mikseivät dinosaurukset voi tulla bussiin?”
Erityinen kiitollinen olen siitä, kuinka lapseni vetää minut ruuhkavuosien pyörteistä tutkimaan ympäröivää luontoa.
”Äiti, milloin muurahaiset nukkuvat?”. ”Äiti, voiko yöllä olla yhtä aikaa aurinko ja kuu?”
Lapselle luonto ei erotu ympäröivästä todellisuudesta irralliseksi asiaksi, niin kuin länsimaisessa yhteiskunnassa elävälle aikuiselle helposti käy. Viisivuotiaalleni maailma ja luonto ovat yhtä suurta ihmeellistä ja loputtoman mielenkiintoista kokonaisuutta. Lapsen kokemusmaailmassa on jotain samaa kuin Raamatun, erityisesti Vanhan Testamentin ihmisten maailmankuvassa. Paimentolais- ja maanviljelyskulttuurissa ”luonto” ei ollut joku arkisesta elämänpiiristä erillinen kokonaisuus, vaan osa kaikkea ja kaiken olemassa olevan perusta.
Kysymyksillään viisivuotiaani pyrkii jäsentämään ympäröivää todellisuutta.
”Äiti, miksi kalkkunalta ei voi leikata tukkaa?”
Aikuisen tehtävä on antaa lapselle luonnon ja maailman hahmottamiseen sanat ja käsitteet. Kun viisivuotias kysyy ”miksi”, on kiireessä usein kiusaus vastata ”no siksi”. Urheasti kuitenkin yritän vastustaa kiusausta, tavoittaa kysymyksen perimmäisen pointin ja vastata lapselle ikätasoisesti. Joskus onnistun, joskus en. Vaatii muuten aikuiselta aikamoista aivotyötä järjestää monimutkaiset ilmiöt yksinkertaisemmiksi omassakin päässään! Pikkuhiljaa lapsi ymmärtää, että pihalla mönkivä ötökkä kuuluu hyönteisten kategoriaan. Muurahaiset, perhoset ja hämähäkit asettuvat sen alakategorioiksi tutkimisen, ihmettelyn ja loputtomien lisäkysymysten kautta.
”Äiti, miksi perhosen siivet ovat aivan kevyet?”
Kun lapsi aikanaan oppii lukemaan, avaa lukutaito ympäröivään todellisuuteen vielä aivan uuden mahdollisuuksien avaruuden. Ilman lukutaitoa maailman hahmottaminen jää omien aistihavaintojen ja kuulopuheiden varaan. Lukemalla on mahdollista rikastuttaa ja jäsentää omia havaintojaan tieteen ja kaunokirjallisuuden loputtomiin aarreaittoihin uppoutuen. Lukutaito tarjoaa myös polun Raamattuun, jossa inhimilliset kokemukset saavat iankaikkiset kehykset. ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Ps 19:2″ Siksi lukutaidon oppiminen on korvaamattoman tärkeää ja ihmisoikeus. Erityisen tärkeää se on maissa, joissa kaikki ihmiset eivät automaattisesti opi verorahoilla lukemaan lapsena.
Suomen Pipliaseuran tukeman Lukutaitoa Naisille Afrikassa -ohjelman avulla 20 000 vähemmistökieltä puhuvan naisen on mahdollista oppia lukemaan ja muuttaa elämänsä suuntaa. Täällä voit lukea lisää aiheesta ja lahjoittaa lukutaitotyölle: Lukutaito.
Ensi lauantaina 27.8. vietetään Suomen Luonnon päivää. Osallistumme siihen pienen kyselijäni kanssa järjestämällä juhlat luonnon ihmeiden kunniaksi. Keräämme lähimetsästä mustikat piirakkaan, koristelemme juhlapöydän elokuun kukkaloistolla ja nautimme syyskesän tuoksuista ja pimenevästä illasta. Samalla vastaan varmasti miljoonaan kysymykseen ja kiitän Luojaa lapseni taidosta ihmetellä.
”Äiti, miten ampiaiset kakkaavat, kun niillä piikki pyllyssä?”
Teksti ja kuva: Mari Mäkelä, Suomen Pipliaseura, sidosryhmäpäällikkö