Blogi: Voiko joulu tulla, jos sitä viettää yksin? 

Kahden kouluikäisen lapsen ja erittäin puheliaan koiran kanssa fantasioin hiljaisuudesta, yksinolosta ja siitä, ettei tarvitsisi tehdä mitään pitkään aikaan. Juuri nyt elämä on niin täynnä juuri niitä asioita, mitä olen elämältäni halunnut, että välillä tarvitsisin lomaa omista valinnoistani. Kaikki ruuhkavuosien keskellä rimpuilevat tunnistavat tämän ilmiön ihan varmasti. 

Voisin esimerkiksi viettää joulun yksin. Jospa puoliso veisi perheen mummolaan, ja jäisin itse kotiin. Sytyttäisin kynttilöitä, avaisin konvehtirasian ja käpertyisin viltin alle lukemaan rakastamiani paksuja kirjoja. Ihan hiljaa, monta päivää putkeen. Lämmittäisin saunan ja hemmottelisin itsenäni. Ajaisin metsän laitaan ja tekisin pitkän patikkaretken kahvitermarin kanssa. 

Ja koska ihmisen psyyke on monimutkainen, nautiskelisin myös yksinolon ja hiljaisuuden nostamasta ikävästä. Kuuntelisin hiljaisuutta ja miettisin haikeana, mitähän kivaa perhe juuri nyt tekee. Kuuntelisin tunteitani, jotka jäävät arjen hälinän alle. 

On kummallista huomata, että yksinäisyys tuntuu luksukselta, vaikka tiedän, että se on monille musertavaa. Tänä jouluna yksinäisyydestä tulee kärsimään moni, ja se on suuri tragedia. Yhdessäolo rakkaiden kanssa on niin joulun ytimessä, että joulun tunnelmaa on vaikeaa saavuttaa ilman toisia ihmisiä.  

Tämä koronavuosi on ollut melkoinen yksilösuoritus. Jokaisen on pitänyt huolehtia omalta osaltaan turvaväleistä, hygieniasta ja sosiaalisten kontaktien rajoittamisesta. Jokainen meistä on tähän jo ihan sydänjuuria myöten kyllästynyt. Ja vielä pitää jaksaa, kuukausi toisensa jälkeen. Keskusteluja siitä, voidaanko lasten synttärit järjestää, ja jos niin ovatko kaikki varmasti terveitä. Keskusteluja siitä, voidaanko tavata, vaikka vain ulkona yhteisen kävelyn merkeissä. Ja nyt siitä, onko ookoo tavata isovanhempia jouluna – tai onko oikein jättää isovanhemmat jouluna yksin. Valintoja on vain kaksi, ja molemmat ovat tavallaan huonoja! 

Jos tämä vuosi on jotain opettanut niin sen, että me ihmiset tarvitsemme toisiamme.  

Ei ole oikein jättää ketään yksin jouluna, joten nyt on aika ottaa loppurutistus sosiaalisten kontaktien vähentämiselle ja viettää joulunaluskaranteeni. Sitten on turvallista tavata ne muutama tärkeä ihminen, kun ei koko suurta sukua voi koota saman pöydän ääreen.  

Yksinolo on minun toivelahjani tänä vuonna ehkä juuri siksi, että koko vuosi on menty vahvasti neljän seinän sisällä samojen, niin rakkaiden ja niin raivostuttavien, naamojen kanssa. Ja niin mennään myös jouluna, koska voin ottaa aikaa itselleni jonain toisena hetkenä.  

Tiedän olevani etuoikeutettu, kun ydinperhe on läsnä tässä ja nyt. Rakkautta voi onneksi kokea lähellä ja kaukana, ja sekin lämmittää, kun voi ajatella rakkaimpia ihmisiään ja muistaa heitä rukouksin.  

 

Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. (1.Moos. 2:18) 

Teksti: Hanna Hokkanen

Kuva: Cameron Stow/Unsplash