Blogi: Toivoa on aina

Kun kirjoitan tätä blogia, toivun kesästä. Oikeastaan kolmesta kaatumisesta.

Ensimmäinen kaatuminen oli liian rohkea askel väärissä kengissä kevään viimeisillä jäillä metsäpolulla. Sen tömähdyksen seurauksena jouduin olkapääleikkaukseen.

Toinen kaatuminen oli henkinen. Sain kuulla yllättäen lamaannuttavan uutisen.

Kolmas kaatuminen tapahtui puuliiterissä Saimaan saaressa. Astuin rullaavan oksan päälle, jonka seurauksena nyrjäytin nilkkani.

Loppukesä on mennyt eri tasoisten haavojen parantelussa ja olenkin linkatessani pohtinut toipumisen merkitystä.

Kun hajotin olkapääni, en edes tiennyt satuttaneeni sitä pahasti. Suuremmat kivut olivat polvessa ja lonkassa. Vasta kun lääkäri totesi, että olkapää pitää leikata, olin aivan ihmeissäni. Toipuminen tulee kestämään kauan ja vaatii sinnikästä kuntoutusta. Usein myös muut elämänkriisit tulevat yllättäen – oireita on olemassa, mutta se todellinen ongelma voi yllättää.

Minun arkeeni kuuluu nyt kuntoutuminen ja olen omistautunut sille. Se vaatii nöyryyttä, uskoa itseeni, tahtoa ja sinnikkyyttä. Välillä tulee takapakkia ja yhtäkkiä tulee läpimurto. Kivun ja kyynelien avulla sain leikatun käden liikeradat siskoni ja mieheni avulla auki. Useana päivänä toinen melkeinpä istui päälläni, jotta pysyisin paikoillani, kun toinen käänsi kättä. Tiesin, että tämä kipu on tie parempaan. En olisi pystynyt siihen yksin.

Silloin, kun kuulin lamaannuttavan uutisen, ahdistuin. Se hetki, jolloin itse olin heikoimmillani, sain syvän rauhan ja ahdistus poistui. Kuulin jälkikäteen, että ystäväni olivat samalla hetkellä rukoilleet puolestani. Koen, että tipahdin Jumalan kämmenelle. Se rauha kantaa minua edelleen.

Olen näissä kaikissa pulmissani luottanut perheeseen ja ystäviin. Yksin märehtiminen saa aikaan noidankehän – ihminen itse solmii herkästi liian tiukan umpisolmun, eikä välttämättä huomaa, että toivoa on. Muutos tapahtuu vasta, kun suostuu avautumaan. Se tekee varmasti kipeää, mutta tie kannattaa kulkea. Silloin voi syntyä jotain uutta – usein se myös vaatii uuden opettelua.

Itse olen nousemassa näistä kaikista kolhuista. Kiipeän ylöspäin, mutten koskaan yksin. Toivoa on aina.

”Minä opetan sinua”, sanoo Herra, ”minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.”
(Ps. 32: 8)

Katri Saarela