Blogi: Tilaa vanhuksille!

Pari viikkoa sitten sain kuulla kunniani marketin parkkipaikalla. Se sai minut tuntemaan itseni vihaiseksi ja nöyryytetyksi – kunnes ajoin kotiin ja mietin asiaa vielä kerran.

Takana oli pitkä työpäivä. En olisi millään jaksanut kurvata kotiin kaupan kautta, mutta oli pakko. Muistin, miten tyhjältä jääkaappi oli aamulla lähtiessäni näyttänyt.

Ajoin ison marketin parkkipaikalle ja harmittelin samaa asiaa kuin monesti muulloinkin. Nykyään autot ovat liian isoja parkkiruutuihin. Olin taas tyytyväinen siihen, että oma autoni on pienehkö. Sain sen vaivatta  mahtumaan kahden ison auton väliin.

Hain ostoskärryn ja kurvasin sillä vihannesosastolle, kunnes sain korviini kaupan kuulutuksen. Siinä mainittiin autoni rekisterinumero. Minua pyydettiin välittömästi ottamaan yhteys myymälän infotiskille.

Siellä sain kuulla, että joku iäkäs nainen oli käynyt valittamassa, ettei pääse autoonsa, koska olen parkkeerannut oman autoni liian lähelle.

Olin ihmeissäni. Lähdin selvittämään tilannetta. Näin jo kaukaa, että autoni vieressä seisoi arviolta 80-vuotias pariskunta. Mies nojasi kainalosauvoihinsa. Seisominen otti ilmiselvästi voimille. Kun pääsin lähemmäs, nainen alkoi huutaa koko äänensä voimalla: olen vastuuntunnoton ihminen, koska olen tahallani ajanut autoni niin, ettei vanha ja sairas mies pääse kuskin puolelle keppiensä kanssa. Sain kuulla – ja kaikki muutkin parkkipaikalla olijat kuuluvat – kuinka itsekäs ja huonosti käyttäytyvä ihminen olen. Ja niin edelleen.

En uskaltanut katsoa ympärilleni enkä sanoa mitään raivoajille. Menin autooni ja ajoin sen viereiselle parkkiruudulle. Sitten toivotin näennäisen tyynesti hyvää jatkoa ja menin takaisin tekemään ostoksiani.

Kauppareissu meni mönkään. En enää muistanut, mitä minun piti ostaa. Mietin vain sitä, kuinka epäoikeudenmukaisesti olin tullut kohdelluksi. Sain kahden pahoinvoivan ihmisen kuonat päälleni ilman mitään kunnollista syytä tai ainakaan kohtuutta.

Mutta entä sitten?

Tuli sääli. Tuli sääli ylipäänsä kaikkia vanhuksia kohtaan. Kun seuraa mediaa ja kuuntelee omia ikääntyviä vanhempia, ymmärtää hyvin, että nykyään ikäihmiset tuntevat joutuneensa tilanteeseen, jossa heidän tarpeillaan ei näytä muiden mielestä olevan niin väliä. Parkkeeraaja ei ajattele, että viereisen auton saattaa omistaa ihminen, joka tarvitsee normaalia enemmän tilaa päästäkseen ratin taakse.

Olisin voinut pyytää anteeksi. Se ei olisi ollut minulta mitään pois.

Kukin tutkikoon vain omia tekojaan. Silloin hän voi ylpeillä vain siitä, mitä hän itse on, vertaamatta itseään toiseen. Gal.6.4.

Teksti: Tiina Makkonen