Blogi: Sytytä kynttilä, koska Kristus on maailman valo!

Ajatus kynttilöiden, tai tavaroiden ylipäätään, siunaamisesta tuntuu hiukan vieraalta modernissa kristinuskossa, josta on tuntunut kadonneen kaikki konkreettinen ajan saatossa. Hengellisyys nykyisessä muodossaan tuntuu väistelevän määrittelyä ja siksi siihen on niin hankalaa tarttua.

Samalla usko on tainnut liukua vahvasti elämän absurdille osa-alueelle, josta ei oikein voi puhua, eikä sitä oikein voi perustella vaan se, että minä uskon nyt vaan on – absurdia kyllä – totta.

Jotenkin uskon soisi olevan konkreettisesti läsnä arkielämässä. Niin kuin rannalta löytynyt simpukankuori, jota voi puristaa taskussaan ja muistella aurinkoista kesäpäivää. Tällaista kaipuuta taitavat tuntea muutkin kuin minä, sillä rukoushelmet, pyhiinvaellukset ja hiljaisuuden retriitit kasvattavat suosiotaan.

Samoin hengellisyys halutaan mukaan yhä arkisempiin tilanteisiin: pienimuotoiset hengelliset tilaisuudet kuten kodin siunaamiset ja vaikkapa lemmikkikirkot kasvattavat suosiotaan. Kyse on inhimillisestä tarpeesta tuoda Jumalan pyhyyden äärelle itselle tärkeät asiat. Vähän samoin, kuin rukouksessa tehdään, mutta piirun verran näkyvämmin.

Miksi siis kirkkopyhänä siunattaisiin kynttilöitä? Kynttilän symboliikka on kristillisyyden ytimessä: Jokainen sytytetty kynttilä niin kirkossa kuin kotonakin voi muistuttaa meitä siitä, että Kristus on maailman valo. Ehkä kynttilöiden siunaaminen onkin hyvä muistutus seisahtua valon äärelle ja kääntää ajatukset Kristuksen puoleen.

Näin arkisesta kynttilästä tulee valon lähde sekä konkreettisesta, että hengellisestä näkökulmasta. Kynttilästä voi tulla arkinen tarttumapinta uskoon ja muistutus siitä, että Jeesus on lähellä.

”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”
(Joh. 8:12)

Teksti: Hanna Hokkanen
Kuva: Kristoffer Jensen/Usplash