Blogi: Siitä mistä on niin vaikea puhua

Blogi Julkaistu: 15.6.2018

Viime viikolla sain maksettua pois kaikki asuntolainani. Kun näin verkkopankissa, että lainasaldo näytti nollaa, piti kaivaa nenäliina esiin.

Olen koko aikuiselämäni – viimeiset 33 vuotta – ollut velkasuhteessa pankkiin. Nyt se on loppu!

Tästä lähtien minulla on joka kuukausi satoja euroja enemmän rahaa käytössäni. Voin rehellisesti tunnustaa, ettei ole vaikea keksiä, mitä lisäeuroillani teen. Sen verran pitkään on ollut tiukkaa.

Rahasta on vaikea puhua. Se herättää voimakkaita tunteita, muun muassa kateutta. Viime viikolla uutisoitiin siitä, että nykyajan suomalaisista eniten varallisuutta on eläkeikäisillä. Pidin illalla miehelleni esitelmän siitä, miten suuri ikäluokka sai hankittua itselleen omaisuuden elintason huiman kasvun vuosikymmeninä. Samanlaista hyvää ei ole enää jaettavana. Sillä hetkellä tuntui väärältä, että joku on saanut jotain, mitä itselläni ei ole.

Jos olisin miljoonaperijä, en missään tapauksessa kertoisi siitä julkisesti. Pelkäisin ihmisten pitävän minua elämän hemmottelemana prinsessana, joka on saanut omaisuuden puolivahingossa ilman omaa ansiotaan.

Jos taas olisin valinnut vapaaehtoisen köyhyyden, saisin varmasti paljon myötätuntoa ja ihailua osakseni. Omaisuuden puuttumista ei tarvitsisi piilotella.

Mutta en ole miljoonaperijä sen enempää kuin askeetikkokaan. En ole varakas – mutten kyllä rutiköyhäkään.

Olen ihan tavallinen ihminen, sellainen jonka mielestä olisi mukavaa, jos rahaa olisi enemmän. Ei tarvitsisi jatkuvasti huolehtia sen riittämisestä. Elämä olisi yksinkertaisesti huolettomampaa.

***

Kun olin pieni tyttö, isä halusi kannustaa minua saamaan parempia tuloksia urheilussa. Kun tein oman ennätykseni, sain 50 penniä. Pieni, sininen ruutuvihko on edelleen tallella. Siinä on omissa sarakkeissaan päivämäärä, ennätystulos ja siitä saatu raha. Suomen mestaruuksista on tullut 50 pennin lisäbonus. Ne on kirjattu punaisella huomion korostamiseksi.

Aina välillä sitä erehtyy ajattelemaan, että en ole materian perään. Mutta olenhan minä! Jo lapsena kirjasin saadut pennit ruutuvihkoon. Sen jälkeenkin raha ja sen hankkiminen on ollut tärkeä osa elämääni. Se on ollut sitä pankkilainan vuosikymmeninä. Enkä voi elää sitä ilman tämän jälkeenkään.

Sitä on eläminen tässä maailmassa.

Silti toivon varjeltuvani jatkossakin siltä, että ystävystyisin rahan kanssa. Ystävällä on itseisarvo, välineellä ei.

Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. (1. Tim. 6:7)