Blogi: Raamatunkääntäjän työpäivä - Elämäni stereotypiana
Kuinka tässä näin pääsi käymään…?
”Se ei sitten tarkoita, että menen yliopistoon ja luen siellä kaiket päivät Raamattua!”
Näin muistan julistaneeni useammankin kerran saatuani paksun, hyväksymiseen viittavan kirjekuoren teologisesta tiedekunnasta. Vasta lukioista päässeenä kirkasotsana otin tehtäväkseni saarnata vähintään kaikille lähipiiriin kuuluville, että teologia on sitten monipuolinen ala, jonka opintoihin kuuluu vaikka mitä – ei siis tosiaankaan pelkkää Raamattua! Toisten ihmisten stereotypiat teologeista ja teologiasta ärsyttivät suunnattomasti, puhumattakaan sitten niistä Raamattuun ja sen lukemiseen liittyvistä ennakkoluuloista. Ehkä mieltäni vaivasivat myös oman pääni sisäiset muotit, joihin en halunnut ainakaan kokeilematta sopia.
Nykyään tämän paasauksen muisteleminen hymyilyttää: tietäisitpä vain, keltanokkaopiskelijaminäni, mihin olen päätynyt! Nykyään työskentelen Suomen Pipliaseurassa VT2028-hankkeen parissa ja työpäiväni kuluvat, no, arvaatte varmaan… Aamuisin avaan tietokoneeni ja alan sen äärellä lukea Raamattua. Alkukielellä, tällä hetkellä hepreaksi, ja samalla sanakirjoja, kielioppeja ja muita kirjoja silmäillen, mutta ei sitä käy kieltäminen: Raamatun lukemiselta se pahasti vaikuttaa. Parhaat työpäivät kuluvat niin, että teen samaa aika lailla keskeytyksettä: luen, kirjoitan lukemaani ylös, luen, vaihdan lukemastani viestejä toisten hankkeessa mukana olevien kanssa, luen, juttelen tekstistä kollegan kanssa, luen, mietin käyttäjätestauksen kysymyksiä, luen. No tokihan monissa työpäivissä on jotain muutakin, kokouksia, kirjoitustöitä, esitelmöimistä kiinnostuneille tahoille ja sen sellaista. Mutta myönnettävä on, että tässä vaiheessa elämääni menen töihin ja luen kaiket päivät Raamattua. Näin annan vähitellen oman pienen panokseni uuteen Vanhan testamentin suomennokseen alkukielestä mobiilikäyttäjille.
No miltä se stereotypian elämä sitten tuntuu…?
Vaikka olenkin nykyään oman elämäni kävelevä stereotypia, tässä roolissa on oikeastaan varsin kotoisaa olla. En juurikaan koe pakonomaista tarvetta selittää vastaantulijoille, että teen muutakin kuin luen Raamattua. (Teen minä, ainakin vapaa-ajalla!) Se johtuu tietysti siitä, että enää ei tarvitse samalla tavalla hakea rooliaan ja identiteettiään kuin opiskeluja aloittaessaan. Olen saanut käyttää jo vuosia tullakseni sellaiseksi teologiksi ja sellaiseksi Raamatun lukijaksi kuin olen – ei siis sellaiseksi, joka mahtuu johonkin ennalta määrättyyn muottiin. Olen myös sitten teinivuosien ollut huomaavinani, että vaikka haluaisi, stereotypioista ei pääse – niitä tulee ja menee joka tapauksessa niin toisten mielissä kuin omassani. Toki edelleen mielelläni puhun teologian alan moniulotteisuudesta mutta ei sitä nykyisin tarvitse samalla tavalla julistaa.
On siitä vanhasta palosta silti vielä jotain jäljellä: minä voin olla kävelevä stereotypia mutta Raamattuun ja sen lukemiseen liittyviä ennakkoluuloja haluaisin vieläkin poistaa. Siksi olenkin erityisen iloinen siitä, että VT2028-hankkeessa haeskellaan sellaista kielellistä ilmaisua, jonka ei välttämättä stereotyyppisesti ajatella kuuluvan Raamattuun. Ei siis tavoitella ”raamattusuomea” vaan ihan tavallista Suomea, sellaista, joka vastaisi alkukieltä ja kuitenkin olisi myös ymmärrettävää ja sujuvaa. Uskallan haaveilla, että tämä ajatus vähemmän kaavamaisesta kielestä voisi vähän kyseenalaistaa Raamattuun ja sen lukemiseen liittyviä stereotypioita muutenkin. Ainakin esitän jo nyt kutsun vuodelle 2024, jolloin ensimmäisten välijulkaisujen pitäisi olla käsillä: viimeistään silloin lue tai kuuntele omana itsenäsi Vanhaa testamenttia – jollei nyt ihan kaiket päivät niin hetkinen ainakin!
Hanna Vanonen
kääntäjä, eksegetiikan asiantuntija