Blogi: Oppitunti pyhästä huolettomuudesta

Kaikki asuntomme tavarat on koottu keoiksi huoneiden keskelle. Muovien rakosista on sujautettu viimeiset kaapista löytyneet tavarat suojaan. Ovi sulkeutuu viimeisen kerran takanamme. Putkiremontti alkaa.

Ympärilläni olevat ihmiset ovat selviytyneet hienosti tällaisesta remonttipakoiluista. Aikahan on kulunut kuin siivillä, kun on vain katsonut vierestä remontin etenemistä. Sehän on ollut pelkästään hauskaa nähdä kotien muutos ja olla mukana laittamassa tavaroita paikoilleen.

Oman kodin paketoiminen ei tuntunutkaan niin hauskalta. Kaiken sinetöiminen tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä. Tunsin itseni sankariksi jo siinä vaiheessa, kun kaikki tavarat oli saatu muovin alle ja siitähän se kaikki vasta alkoi.

Illan pimeydessä ripustin alban appeni kaapinoveen roikkumaan.

Auton takakontti pakattiin piripintaan täyteen kestokasseja. Olin ajatellut elämää kesään asti. Olin valikoinut mukaan kenkiä ja vaatteita vaihtuviin vuodenaikoihin. Pakkasin mukaan uikkarit ja huolella valikoidut lelut.  Ylioppilaslakit heitin viimeisenä takapenkille. Vappukin olisi juhlittavana tässä välissä. Illan pimeydessä ripustin alban appeni kaapinoveen roikkumaan. Mietin onko meillä mukana ihan liikaa tavaraa ja toisaalta mikä kaikki meiltä puuttuisi. Ratikat kolisivat taustalla ja katuvalot loistivat sänkyymme. Tämä oli vasta ensimmäinen yö ja me olimme aivan poikki. Uni tuli silmään herkästi.

Olemme pakanneet auton täyteen kahdeksan viikon aikana kymmeniä kertoja. Elämää on suunniteltu viikko ja välillä vain päivä kerrallaan. Pesutorni helpottaa elämää sukulaisten luona toisessa paikassa ja lyhyempi matka päiväkotiin on houkutellut toisaalla. Meille on tarjoutunut tilaisuuksia lomamatkojen ajaksi asua ystävienkin kotona. Perheemme on saanut näin ollen olla hetken myös ihan omissa oloissaan.

Meillä on nyt useita viikkoja reppureissaamista takana ja olen ollut huolestunut siitä, millainen taakka me olemme asuttajillemme.

Meillä on nyt useita viikkoja reppureissaamista takana ja olen ollut huolestunut siitä, millainen taakka me olemme asuttajillemme. Olemme porukka, joka saapuu nyssyköineen valtaamaan eläkeläisten asuntoja. Pienen vatsatautipotilaan jälkiä on luututtu putipuhtailta lattioilta.

”Tämähän on ainutlaatuinen tilaisuus, ” sanoo aviomieheni isä kesken haamujen metsästyksen lapsenlapsensa kanssa. Kännykkä piippaa toistuvasti viestejä, koska me olemme tulossa taas. Yhden pöydän ääressä syöminen taitaakin olla kaikille mieluisaa. Kolmevuotiaan naurua ei ilmeisesti kukaan pysty vastustamaan.

Tyttäreni kysyykin nykyään aamuisin: ”Minne me olemme menossa?”  Hänen kirkkaassa äänessään ei ole yhtään huolta, vaan siitä kuuluu innostus uudesta, tulevasta seikkailusta.

”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? ”, Jeesus tiivistää opetuksen vuorisaarnassaan.

Teksti: Ulla Oinonen
Kuva: Michael Schaffler, Unsplash.