Blogi: Ojasta ylös

Viime viikolla ajauduimme tyttäreni kanssa syvälle kuoppaan. Ylös ei noustu omin avuin, mutta noustiin kuitenkin.

Kesämökkimme sijaitsee kaukana asutuskeskuksista. Ympärillämme on vain metsää, järviä ja muita mökkejä. Lähimpään kauppaan on yli 30 kilometriä.

Olemme saaneet aiemminkin kokea, miten ihailtavan mutkattomasti naapuriapu paikkakunnalla toimii. Jos sokeri loppuu kesken, joku naapuri varmasti antaa kahvikupillisen omastaan.

Viime viikolla kävin tyttäreni kanssa mökillä kevään kylvötöissä. Minä olin ajanut mökille. Päätimme, että 19-vuotias tyttäreni ajaa takaisin.

Jälkikäteen ajatellen pihalta lähtevä mäki on niin jyrkkä ja pehmeä, että meno olisi vaatinut enemmän vauhtia ja määrätietoisuutta. Varovaisessa vauhdissa auto hyytyi kesken mäen. Oli pakko peruuttaa, jotta saisimme paremmat vauhdit uuteen yritykseen.

Ja sitten se tapahtui, komea ja perusteellinen peruutus suojaan ojaan.

Pahinta tilanteessa oli se, että edellisenä päivänä omasta autostamme oli puhjennut rengas. Olimme sen vuoksi liikkeellä laina-autolla.

Tyttäreni yritti kaasuttaa tuloreittiä takaisin tielle, mutta pehmeä ojanreuna mureni alta ja olimme entistäkin syvemmällä kuopan pohjalla. Nyt auto lepäsi ison kiven päällä ja oikean puolen etupyörä oli ilmassa. Totesimme ettemme selviä tästä millään omin avuin.

Pahinta tilanteessa oli se, että edellisenä päivänä omasta autostamme oli puhjennut rengas. Olimme sen vuoksi liikkeellä laina-autolla. Tyttäreni yritti suhtautua asiaan rauhallisesti, mutta minä itkin ja olin epätoivoinen. Miten ihmeessä saisimme auton ehjänä ojasta ja itsemme takaisin ihmisten ilmoille!

Soitin miehelleni, joka soitti ties minne ja lopulta minulle takaisin. Hän oli selvittänyt, että joku Hannu oli parinkymmenen kilometrin päässä isolla maasturillaan. Meidän tarvitsi odottaa enää hetki, ja Hannu tulisi nostamaan meidät ojasta.

Ja Hannu tuli. Hän tuli ja totesi saman kuin me itsekin: auto on niin pahasti kiinni kuopassa, että sitä ei voi vain vetää pois. Muuten pohja hajoaa ja meillä on entinen kulkuneuvo.

Ihmeen kaupalla parin tunnin työn jälkeen saimme kuitenkin auton ylös ojasta – ehjänä. Siihen tarvittiin monta sylillistä polttopuita, kottikärryllinen soraa ja ennen muuta tosi paljon Hannun ponnistuksia, kekseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä.

Kotimatkalla katselimme ensimmäiset kilometrit vaihtuvia maisemia hiljaisina. Loppumatka meni nauraessa – ja Hannua kehuessa.

Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.
(Gal. 6:2)

Teksti: Tiina Makkonen