Blogi: Minusta tulee pastori!
Kirkkopäivät ja lähetysjuhlat Oulussa onnistuneesti ohi. Oli mielenkiintoiset pari päivää. Kohtaamisia, keskusteluja, myynti- ja ostotapahtumia, vanhoja ja uusia tuttavuuksia, onnistumisen, ilon ja yhteyden kokemuksia. Vaikka kaikki ei aina sujunut ihan suunnitellusti, mentiin luovasti niillä mitä oli käytettävissä. Joka ammatissa on hyötyä luovasta ongelmanratkaisukyvystä ja pitkästä pinnasta. Molempia tarvitaan aika usein, niin työelämässä kuin yksityisestikin.
On ollut ihanaa saada tutuilta onnitteluja tulevasta pappisvihkimyksestäni. Helatorstaina pääsen liittymään Helsingin hiippakunnan papistoon, kun piispa Teemu Laajasalo vihkii minut papiksi yhdessä kahdeksan muun kollegan kanssa. Vihkimystä edeltänyt ordinaatiovalmennus on sitonut meidät yhteen ainutkertaisella siteellä. Saimme yhdessä pohtia omaa kutsumustamme, menneisyyttä ja nykyisyyttä, tulevaisuuttakin. Saimme varmuuden, että tätä me haluamme. Tähän meidät on kutsuttu.
Helatorstai onkin mitä sopivin vihkimyspäivä. Silloin Jeesus astui ylös taivaisiin, takaisin Jumalan luo. Jeesus myös antoi seuraajilleen tehtäväksi viedä tietoa korotetusta Herrasta koko maailmaan: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa ilosanomaa kaikille luoduille”.
Pappeus merkitsee minulle sitoutumista kirkon uskoon ja järjestykseen, julistamaan ja opettamaan evankeliumia, jakamaan sakramentteja ja rakentamaan seurakuntaa. Vaativa tehtävä, josta ei onneksi tarvitse selvitä yksin. Voin tukeutua kollegiaaliseen apuun niin omassa hiippakunnassa kuin laajemminkin. Iloitsen mahtavista työtovereista nykyisessä työyhteisössäni. Heiltä voin kysyä myös kaikki ne kysymykset, joita muutoin en kehtaisi ääneen sanoa. Ennen kaikkea voin luottaa Jumalan apuun. Ilman Häntä tällä tehtävällä ei olisi merkitystä.
Kirkkopäivillä huomasin vaivihkaa tutkailevani, miten pantapaitaiset henkilöt käyttäytyvät. Vastaus on: kuten kuka tahansa. Normaalisti. Omaa pappeuttani pohtiessani päätin, että aion olla juuri sellainen, kun oikeasti olen. Oma itseni. Keskeneräinen, mutta valmis kehittymään. Ihmisen persoonallisuus ei yleensä muutu. Jos sitä yrittää väkisin muuttaa, ei lopputulos ole luonnollinen. Keinotekoisuus näkyy, ja luottamus kärsii.
Valmistaudun alkavaan pappeuteeni nöyrin ja kiitollisin mielin. Koen olevani jonkun itseäni suuremman tehtävän edessä. Kiitos Jumalalle kutsusta tähän tehtävään. Hänen johdatuksessaan minäkin onnistun.
”Katso minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.” (Jes. 43: 19)
Tuija Numminen, yhteyspäällikkö, Suomen Pipliaseura