Blogi: Laahustavia päiviä
”Äiti, koulut meni kiinni!”, huikkasi kolmosluokkalainen, kun tulin kotiin töistä viime viikon maanantaina. Olin kuullut saman pojan suusta jo aiemminkin edellisellä viikolla, joten vastasin, että ”Missäs tämä tällä kertaa kerrottiin?”. Lasten suosimissa somekanavissa oli levinnyt Ylen uutissivustoa muistuttava kuvamanipulaatio, joka kertoi valheellisesti, että koulut on päätetty sulkea. Nyt uutinen ei enää ollutkaan valetta, vaan meidänkin perheessämme alkoi uusi arki rysäyksellä.
Tunnustan, että olen ollut jo pitkään melko passiivinen somessa. En ole hirveästi osallistunut keskusteluihin tai edes postaillut omasta elämästäni mitään. Nyt ilmassa on ihan uudenlaista yhteisöllisyyttä, joka tuo yhteen samassa elämäntilanteessa olevat. Mistä keksii koululaiselle tekemistä, kun koulusta saadut tehtävät on tehty puolessa tunnissa? Miten harrastetaan liikuntaa, kun harrastusryhmät on peruttu ja sisäliikuntapaikat kiinni?
Olen ihan älyttömän kiitollinen opettajille ja aiheeseen muuten vihkiytyneille, jotka ovat jakaneet vinkkejä tehtäviin ja sovelluksiin, joista lapset saavat lisätekemistä. Yritykset, jotka ovat avanneet alustansa ilmaiskäyttöön poikkeustilanteessa, kiitos! Liikunta-alan yrittäjät ja erilaiset tahot, jotka tuottavat livelähetyksiä, joiden tahdissa voi jumppailla omassa olohuoneessa, ihan timanttia. Virtuaalisen yhteisöllisyyden valmiudet on otettu nyt oikein urakalla tehokäyttöön, ja ainakin minuun tämä luo toivoa siitä, että meillä on halu pitää toisistamme huolta.
Myös seurakunnat ovat ottaneet mahtavan loikan uudessa tilanteessa. Kotiseurakuntani Helsingin Pitäjänmäessä soitti viime viikolla kaikille vanhimmille jäsenilleen. Ruokakasseja jaetaan nyt valmiiksi pakattuina seurakunnan pihalta. Jumalanpalveluksia lähetetään livelähetyksinä. Tiedän, että parin korttelin päässä rukoillaan joka arkipäivä klo 12, ja voin itsekin painaa pääni liittyäkseni rukoilevan seurakunnan joukkoon.
Kaverit ja sukulaiset soittelevat iltaisin enemmän kuin koskaan ennen.
Tätä kirjoittaessani kolmosluokkalainen touhuaa tuossa vieressä ja tyhjentää tiskikonetta. Hän on myös opetellut paistamaan kananmunia, käynyt pyörälenkeillä, lähettänyt elämänsä ensimmäiset sähköpostinsa opettajalle ja pitänyt yhteyttä kavereihin nettipelien kautta. Yhdet kaverisynttärit peruttiin. Tylsää on ihan joka päivä.
Minä kaivoin vuosi sitten kaapin perälle haudatun villapaitaprojektin kaapista. Vielä kaksi viikkoa sitten se olisi ollut ihan liian työläs kiireiseen elämäntilanteeseen, mutta nyt se etenee. Kaverit ja sukulaiset soittelevat iltaisin enemmän kuin koskaan ennen. Koira saa tavallista pidempiä lenkkejä, säästä riippumatta.
Työt tuntuvat sujuvan etänä ihan yhtä hyvin kuin toimistollakin, vaikka tylsää ja hiukan yksinäistähän tämä on. Perjantaina järkkäsimme virtuaalipäiväkahvit ryhmäpuheluna ja päätimme, että näin me teemme joka viikko tästä lähtien, kunnes voimme taas kokoontua yhteisen kahvipöydän ääreen.
Jään siis kotiin ja pidän lapsenikin täällä, vältän lähikontakteja ja siedän tylsyyttä. Teen sen siksi, että juuri nyt elämänsä todennäköisesti rankimpia työviikkoja elävät terveydenhoitoalan työntekijät saisivat tehdä työnsä rauhassa. Rukoillessani muistan erityisesti juuri heitä.
Me selvitään tästä kyllä, erikseen mutta yhdessä!
”Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä” (5.Moos: 31:6)
Teksti: Hanna Hokkanen
Kuva: Allen Taylor / Unsplash