Blogi: Kohti kotitekoista ketsuppia
Mummoni ei koskaan ottanut kokonaista pullapalaa. Hän jakoi aina pullan kahteen tai jopa neljään osaan. Mummon mielestä ei ollut kohtuullista yhden ihmisen syödä kokonaista pullaa yksin.
Mummo ja pappa olivat sitä sodan kokenutta sukupolvea, joka pesi muovipussit, viilipurkit ja jopa tuorekelmun kappaleet. Usein säästöratkaisut olivat varsin luovia, ja joskus lapsen mielestä myös aika noloja. Muistan, kuinka häpesin mustamarja-aronioista itse keitettyä ”ketsuppia” ja huonekalumaalilla freesattuja kenkiä. Lausahdukset ”Ihan hyvä se vielä on” tai ”kyllä tämä meille kelpaa” tulivat mummon ja papan kanssa tutuiksi.
Mummo ja pappa säästivät, koska siitä oli pulavuosina tullut elinehto. Nuukuus oli heille ensin pakko ja sitten itsestäänselvyys. Nuukuudella on paljon yhteistä kohtuullisuuden kanssa. Tässä ajassa energiakriisi ja ilmastokriisi ajavat yltäkylläisyyteen tottuneita sukupolvia lähemmäs kohtuullisuutta. Toivon, että kohtuullisuuden kanssa käy samoin kuin isovanhempieni asenteessa nuukuuteen: ensin siitä tulee pakko ja sen myötä itsestäänselvyys.
Kohtuullisuudella on kaksi puolta. On niitä, jotka joutuvat luopumaan jostain elääkseen kohtuullisesti. Sitten on niitä, joille kohtuullisuus on oikeus, joka ei toteudu. Olisi kohtuullista pystyä lukemaan työsopimus, lääkeresepti tai tekstiviesti. Olisi kohtuullista saada lukea Raamattua omalla äidinkielellä. Näin ei kuitenkaan isossa osassa maailmaa ole. Kohtuullisuus on monelle kaukainen haave. Pipliaseurojen työ edistää oikeudenmukaista kohtuullisuutta, joka muuttaa maailmaa. Sinäkin voit osallistua kohtuullistamiseen lahjoittamalla lukutaitotyölle tai raamatunkäännöstyölle.
Ekumeeninen vastuuviikko kutsuu tänä vuonna kirkkoja keskustelemaan kohtuudesta. Vastuuviikolla 23.10.22- 31.10.22 haastan itseni pohtimaan omaa käytöstäni. Miten toteutan kristittyjen yhteistä vastuuta maapallosta ja sen ihmisistä omalla kohdallani? Voisinko oppia jotain isovanhempieni toimintamalleista? Missä voisin nuukailla? Mitä voisin korjata uuden ostamisen sijaan? Mitä voisin hyödyntää yhtä luovasti kuin mummo pihapensaan mustamarja-aronioita? Ihan vielä en ole ketsupin keittelemisessä asti, mutta ehkä sekin aika tulee. Ohjenuorakseni otan lausahdukset ”ihan hyvä se vielä on” ja ”kyllä tämä meille kelpaa”.
Lähdetkö mukaan haasteeseen?
Teksti: Mari Mäkelä, sidosryhmäpäällikkö, Suomen Pipliaseura