Blogi: Kasvua omilla juurillaan

Alkukevääseen kuuluu minulla tiettyjä rutiineja. Kun upotan käteni taikinaan…. kun upotan käteni multaan… Tunne on mitä juurevin ja rauhoittavin ja toiminta suorastaan terapeuttista vastapainona tietokoneen näytön edessä istumiselle. Viimeiset vuosikymmenet kuluneesta ajastahan olen tuijottanut kolmasosan näyttöä – työpisteellä toimistolla tai kotona.

Huhtikuun alussa on leipojaiset. Mmmmm, herkkua tuloillaan! Kädet taikinassa juuren kanssa puuhastellen – juureen leivottu leipä on jo tuoksullaan huumaava. Juuren teko on pitkäkestoista puuhaa, jossa tarvitaan pitkäjänteisyyttä.

Agricola-leivosten kanssa päästään huomattavasti helpommalla.  Ah tuota puolukan, hunajan, kauran yhdistelmää… pehmoinen kaura, joka yhdessä hunajan kanssa suitsee hapokkaan puolukan suussa sulavaksi yhdistelmäksi. 

Mikael Agricolan Suomessa kasvatettiin jo kauraa, joka on viljakasvien viljelyn Suomen historian nuorin tulokas. Ohraa ja vehnää seurasi ruis, kuopuksena saatiin vielä kaura Suomen maille. 

Pohdinkin, upottiko myös Agricola kätensä taikinaan, jossa kukaties oli noita samoja aineksia, kuin vuosisatoja myöhemmin hänen mukaansa nimetyssä leivoksessa. Rauhoittuiko kirjakielen synnyttäjä Mikael Agricola kielitieteellisistä kiihkeistä mietteistään hetkeksi sekoittelemalla taikinaa, johon tuli kananmunia, kauraa, puolukkaa ja loihti herkkuja pöytään? 

Totean heti perään, ettei se ole kovin uskottavaa. Useastakin syystä, mutta vahvimpana argumenttina näkisin sen, että Mikaelilla ei voinut olla kerta kaikkiaan aikaa sellaiseen! Ainutlaatuista oli monikin asia hänen elämässään, mukaan lukien se, että hän lähti Saksaan opiskelemaan yliopistossa tuohon maailmanaikaan. Uskon, että se piti miehen kiireisenä kuten sekin, että hänen päässään hiotui suomen kieli kirjallisessa muodossa. Saimmehan ABC:n ja saimme Uuden testamentin.  Eli huh, onneksi hän pyöritti suomen kielen sanoja mielessään taikinan pyörityksen asemasta. Niillä juurilla on hyvä olla.

Rakastan upottaa käteni taikinaan ja pyöritellä juurta jaksain. Rakastan myös upottaa käteni multaan samankaltaisista syistä. Kaupunkilaisen kosketus luontoon! Läsnäolon hetki.

Pudistelen hellästi juuripaakun vapaaksi liian pieneksi käyneestä purkista. Laittaessani sen hiukan isompaan purkkiin, olen iloinen. Nyt kasvu voi jatkua ja kukoistaa. Tunnen tehneeni jotain hyvää!

Samanlaista iloa, joskin syvemmin ja merkittävämmin, olen tuntenut, kun olen vaikka vain kuinka pienesti ollut mukana mahdollistamassa sellaista kasvua, jonka elinolot olisivat muutoin rajanneet pois ulottuvilta.

Tukemalla naisten lukutaito-opetusta Afrikassa olen käsittänyt, miten laaja-alaisesti ja pitkäkestoisesti lukutaito muuttaa elämää. Afrikkalainen nainen, joka oppii lukemaan, opettaa myös lapsensa lukemaan. Jos yksikin tyttö tai nainen, joka oppii lukemaan, onnistuu siten saamaan hiukan valoisamman elämän, tuki on mennyt oikeaan osoitteeseen. Minulle tuottaa iloa, kun hän saa mahdollisuuden lukea rohkaisevaa kristillistä sanomaa, voimaantua ja saavuttaa lisää elintilaa omilla juurillaan.

Agricola-leivoksen reseptin löydät: Agricola-leivos

Teksti: Anu Tuomainen
Pipliaseuran visuaalinen suunnittelija