Blogi: Auttajien verkko

Ajelen pyörällä töihin aurinkoisena syysaamuna. Pyöräliikenteen syke on vilkas, matka soljuu eteenpäin ja ajatukset suuntautuvat tulevaan päivään. Yhtäkkiä: ”TÖMPS!” ja kiljaisu. Vastaan tuleva pyöräilijä on menettänyt pyöränsä hallinnan ja törmännyt suoraan päin kaistan viereistä kiviseinää. Ennätän sivusilmällä nähdä keskelle tietä kaatuvan pyörän ja maahan pudonneen pyöräilijän.

Hetkessä aamuisen liikenteen virta keskeytyy ja useampi pyöräilijä pysähtyy tarkistamaan tilannetta. Kuin sanattomasta sopimuksesta onnettomuuteen joutuneen ympärille muodostuu huolehtivien auttajien verkko. Tarjoan nenäliinaa, toinen katsoo tuleeko mistään verta. Kolmas kysyy, minne olet menossa ja onko huono olo. Kaatunut pääsee pystyyn. Tarvitseeko soittaa jonnekin? Aamun syke seisahtuu siksi aikaa, että tarkistetaan ettei käynyt pahasti. Halutaan varmistua, että onnettomuuteen joutunut on turvassa ja kunnossa. Onneksi pahalta näyttävältä tilanteesta vaikutettiin selviytyvän säikähdyksellä ja naarmuilla. Joukko hajaantuu ja kaikki saavat jatkaa matkaansa turvassa, kenties hetken verran tavallista varovaisempina.

Harva meistä kulkee ohi, kun toisen hätätilanne osuu kohdalle liikenteessä. Myötätunto ja auttamisenhalu tulevat selkärangasta. Auttajien verkko järjestäytyy nopeasti.

Kaukaisten sotien ja katastrofien kanssa on monesti toisin. Rauhan edistämiseen liittyy kysymysten kimppu. Kuka on sotien syypää, sekö joka suostuu painamaan tuhoavaa nappia vai se, joka antaa käskyjä? Entä, jos pahuus on niin silmitöntä, että pelkästään sen ymmärtäminenkin aikaansaa voimattoman olon? Mitä voi tehdä, kun väkivalta piiloutuu jonnekin kauas rakenteiden taakse?

Rukouksessa voimme muistaa, että olemme osa ihmiskunnan verkkoa. Kaikki liitymme toinen toisiimme. Jokaisella meistä on mahdollisuus rakentaa rauhaa. Jumalan luomina ihmisinä olemme yhtä keskeneräiset ja kutsutut suojelemaan elämää ja toinen toisiamme. Saamme pyytää syvempää yhteyttä kanssaihmisiimme ja sisimpäämme rauhaa. Emme koskaan ole yksin. Saamme pyytää yhteisöihimme rauhaa: mutkikkainkin kysymysten kimppu voi ratketa ja tiukinkin solmu aueta.

Myöhemmin sinä iltana
pidin sylissäni maailmankarttaa
annoin sormieni hipaista koko maailmaa
ja kuiskasin:
mihin nyt sattuu?
Ja se vastasi:
kaikkialle,
kaikkialle,
kaikkialle.

– Warsan Shiren runosta What They Did Yesterday Afternoon, suomennos Minna Mannert.

later that night
i held an atlas in my lap
ran my fingers across the whole world
and whispered
where does it hurt?

it answered
everywhere
everywhere
everywhere.

Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen. (Miika 6:8)

Teksti: Minna Mannert