Blogi: Aikuiset tekee mitä lystää
Tapasin taannoin sattumalta vanhan ystävän ja istahdin pariksi tunniksi vaihtamaan kuulumisia. Kun sanon vanhan, tarkoitan, että olimme jo 4-vuotiaina samassa seurakunnan päiväkerhossa, ja sen jälkeen samassa pikkupaikkakunnan alakoulussa, yläkoulussa ja lukiossa. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen tiemme erkanivat vuosikausiksi, ja nytkin olemme vain törmäilleet sattumalta.
Jostain syystä keskustelu sukelsi hetkessä syvään päähän: ystävän parisuhde oli juuri päättynyt, ja nyt hän tunsi olevansa hiukan hukassa. Mitä jos hän haluaisi lapsia, mutta ei ole ketään, kenen kanssa perustaa perhe. Saman kriisin soppaa maustoi myös kysymys siitä, onko hänen luova, taiteellinen ja varsin poikkeuksellinen työnsä nyt sellaista, mitä haluaa tehdä lopun ikänsä, vai pitäisikö jostain syystä tehdä jotain ”aikuisempaa”.
Aikuisuuden teemaan jäimme pyörimään pitkäksi aikaa. Kerroin ystävälleni, että hänen kykynsä leikkiä ja taikoa myös toisista esiin leikkimisen riemua, on hänen arvokkain pääomansa.
Kello lähestyi puolta yötä, ja minun oli pakko lähteä kohti kotia nukkumaan – lapsia pitää taas seuraavana aamuna viedä harrastuksiin heti aamulla. Kysymys siitä, miten aikuisia ollaan, jäi roikkumaan ilmaan.
Jäin miettimään aikuisena olemista ja ystäväni kanssa saavutettua yhteisymmärrystä siitä, ettei aikuisuus tarkoita leikkimielisyyden loppumista ja rahan tavoittelua. Leikki, nauru ja luovuus ovat juuri niitä asioita, jotka tekevät elämästä elämisen arvoisia. Mikä sitten tekee aikuisen? Yön hämärinä hetkinä aloin rakentaa aikuisuuden teesejä. Päädyin yksinkertaisesti kahteen:
- Aikuinen saa tehdä mitä ikinä huvittaa, lakien sallimissa rajoissa
- Tehdessään mitä ikinä huvittaa, aikuinen ymmärtää tekojensa seuraukset kanssaihmisille, yhteiskunnalle ja ympäristölle ja tekee valintansa arvojensa mukaan
Teesi kaksi lienee se, mihin ilo kuolee – vaatimuksia kun voi kasata niskaansa mitä ihmeellisimmistä suunnista. Teenkö riittävän uskottavaa työtä? Onko lapsillani riittävän hienot vaatteet ja harrastukset? Onko kotini, autoni tai vartaloni sellainen, että se kelpaa muille? Pitääkö niitä lapsia tehdä ylipäätään, ja kuuluuko aikuisena lyhentää asuntolainaa?
Ihmiset ajattelevat tutkitusti lähinnä itseään. Näin siis myös ne ihmiset, joista minä mietin, että mitäköhän he minusta ajattelevat. Tämä on paitsi vapauttavaa, myös suoraan sanottuna aika karmivaa.
Paavali kirjoittaa tästä galatalaisille. Myös hän lähtee siitä ajatuksesta, että periaatteessa aikuiset tekevät mitä lystää, ja hänen arvojensa mukaista oli elää ennen kaikkea epäitsekkäästi, toisia palvellen.
Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: »Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.» (Gal. 5:13-14)
Hyvä ja merkityksellinen elämä syntynee siitä, että elää omien arvojensa mukaisesti. Elämän taitekohtien tärkein ajatusharjoitus liittyykin arvoihin ja siihen, mitä asioita minä haluan elämäni edistävän. Jos tähän kysymykseen ei ole kirkasta vastausta, voi joutua sakkokierroksille oman identiteetin ja sen kautta jaksamisen suhteen. Arvoristiriidat kuormittavat paitsi työelämässä, myös vapaa-ajalla.
Olisiko vuosi 2020 sellainen, jolloin katsoisimme itsestämme poispäin, kohti niitä asioita, mitä pidämme arvokkaina?
Teksti: Hanna Hokkanen
Kuva: Mazhar Zandsali/Unsplash