Alaston ihmisyys

Seison ihmisjoukon edessä aloittamassa puhetta. Kädessäni olevissa papereissa ei olekaan valmistelemani puhe, vaan kasa sekavia tekstejä aivan muista aiheista. Selaan papereita paniikin noustessa ja yhtäkkiä huomaan olevani ihmisten edessä alasti. 

Yksi yleisimmistä häpeäunista on niin sanottu ”alastonuni”, uni, jossa ihminen tajuaa olevansa alasti muiden edessä. Psykoanalyytikko Elina Reenkolan mukaan ”Alastomuus unessa kertoo ristiriidasta. Ihminen haluaisi olla hyvä ja siksi esittää jotakin, mutta toinen puoli on kauhea pelko tämän paljastumisesta.” 

Paratiisikertomus on kuin alastonuni. Aluksi paratiisissa asuva mies ja nainen ”olivat molemmat alasti, […] eivätkä he tunteneet häpeää”. Kun he söivät hedelmää, jota oli kielletty syömästä, ensimmäiseksi he huomasivat olevansa alasti. Jumalan etsiessä Aadamia paratiisissa, tämä vastaa Jumalan kutsuun hyvin rehellisesti: ”Minua pelotti, koska olin alasti, ja siksi piilouduin.” 

Reenkolan mukaan ”häpeässä ihminen kokee olevansa henkisesti alasti tai ettei kelpaa omana itsenään.” Tietoisuus alastomuudesta pelottaa, koska se merkitsee samalla oman suojattomuutensa perinpohjaista ymmärtämistä. Aatamille ja Eevalle hedelmän syöminen oli alku ihmisyyden pimeän puolen tuntemiselle.  

Paratiisikertomus on huikaiseva kuva siitä, kuinka paratiisin luonnollisuus, runsaus, yhteys ja viattomuus muuttuvat alastomuudeksi, häpeäksi, piiloutumiseksi ja vastuuttomuudeksi. Toiset tulkitsevat kertomuksen olevan ennen kaikkea kertomus syntiin lankeamisesta, ihmisen tietoisesta halusta kapinoida Jumalan käskyjä vastaan ja moraalisesta korruptoituneisuudesta. Toiset tulkitsevat kertomuksen olevan kuvaus ihmisen vääjäämättömästä kasvusuunnasta, jossa alastomana maailmaan tullut ihminen tulee tietoiseksi omasta haavoittuvuudestaan ja häpeää sitä. Hän menettää luottamuksensa Jumalan luoman maailman hyvyyttä kohtaan ja pyrkii rakentamaan itse oman todellisuutensa, identiteettinsä ja arvonsa. Sen myötä hänen päälleen lankeaa kirous, joka tekee elämästä kivulloista puurtamista. 

Suomessa on siunattu perinne, joka pitää kiinni alastomuuden pyhyydestä: sauna. Suomalainen oppii opettamatta, että saunassa ollaan alasti. Siellä niin kuninkaita kuin orjiakin muistutetaan, että vaatteiden alla olemme alastomia ja maanpäälliset statukset ovat vain valheellisia mielikuvia. Opimme läksyt ihmiskehojen erilaisuudesta. Saunassa ei osoitella pilkaten toisen ruumiin ääriviivoja eikä niitä sovi tuijottaa. Jokainen keho aloittaa taipaleensa sileänä, mutta kokee kolhuja ja alkaa ennen pitkää rypistyä. Saunaan uskaltaa mennä vain, jos luottaa siihen, että alastomana en joudu häpeään. Sauna on luottamuksen tyyssija. Ei siis ihme, että suomalaiset suhtautuvat saunaan pyhänä paikkana ja saunomiseen sakramenttina, jonka pyhyyden syvyyteen ei sanojen maailma voi ulottua. 

Sanoin kuvaamaton kauneus on vain häpeän päässä ihmisestä. Se, mikä alastomana on kaikkien edessä, on lopultakin vain totuus meistä ihmisinä. Kaikki alastomuuden päälle kasatut haarniskat ovat valheellista kuvaa, jonka särkemiseen elämä pyrkii käyttämään kaikki hyvät voimansa. Jotkut meistä särkyvät jo elämän kouluttamina, toiset vasta kuolemansa hetkellä. Yhtä kaikki, loputon ja ikuinen kauneus odottaa sitä, jonka yltä tee-se-itse-identiteetti murtuu. Elämän puun hedelmän syö se, joka kulkee murtuneisuuden lävitse. 

”Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!” Job 38: 1-2