Ajatuksia myötätunnon varjopuolelta

Myötätuntoisuutta ja myötätuntoa on tutkittu paljon ja sen on todettu edistävän mitä moninaisimpia hyvyyksiä: onnellisuutta, luovuutta, merkityksellisyyden kokemusta, laadukkaita ihmissuhteita, yhteyden kokemusta, oppimista, kognitiivisia valmiuksia jne. Se vähentää stressiä, masennusta ja ahdistusta. Myötätuntoisuuteen liittyy kuitenkin myös varjo. 

Englannin kielen myötätuntoa merkitsevä sana on “compassion”. Se muodostuu latinan kielen sanoista “com” (mukana) ja “pati” (kärsiä). Sanan suora käännös on siis “kärsiä mukana”. Suomen kielen sana “myötätunto” ei yllä siihen syvyyteen, josta on kysymys mukana kärsimisessä. Myötätunto voi todella olla ihmiselle kärsimyksen lähde, sillä on mahdollista tuntea toisen olennon kärsimys niin syvästi itsessään, että se tuottaa tuskaa.  

Syvä myötätunto voi olla jopa traumatisoivaa. Silloin puhutaan sijaistraumatisoitumisesta tai myötätuntouupumuksesta. Ihminen pystyy peilaamaan toisen ihmisen kärsimystä itsessään ja kantamaan sitä fyysisesti omassa kehossaan. Kun maailmaan herkästi virittynyt ihminen näkee jatkuvasti silmissään medioiden esittelemät sodan kauhut, hakatut metsät, kärsivät eläimet ja nälkää näkevät lapset, sisäisen kärsimyksen taakka voi olla hirvittävä, vaikka ulkoisesti omassa elämässä ei olisi mitään kärsimyksen aiheuttajaa. Kärsimykseen riittää tieto kärsimyksestä jossakin toisaalla. 

Kärsimystä voi pyrkiä poistamaan tai sille voi antautua: elää, tuntea ja kokea se. Ihminen voi saada lohtua toimiessaan niin, että pyrkii toiminnallaan poistamaan kärsimyksen aiheuttajan. Toiminta antaa kokemuksen siitä, että tämän kärsimyksen äärellä en ole voimaton, vaan voin toiminnallani muuttaa maailmaa. Kuitenkin syvin kärsimys ja toisaalta vapautus on siinä, että ei voi tehdä mitään. 

Evankeliumeissa kerrotaan naisesta, joka halusi tuhlata kokonaisen kalliin tuoksuöljypullon voidellakseen Jeesuksen pään. Oppilaat kritisoivat naista, sillä kallisarvoisen öljyn olisi voinut myydä ja antaa rahat köyhille. Tällä tavoin olisi voinut poistaa maailmasta taas pienen osan kärsimystä. Jeesus vastasi Matteuksen evankeliumin mukaan: “Miksi olette noin tylyjä tälle naiselle? Hänhän teki minulle arvokkaan palveluksen. Köyhät ovat luonanne aina, mutta minä en”  (Matt. 26:10-11)

Kärsimys on loputonta eikä maailmaa voi muuttaa paratiisiksi. Kärsimystä vastaan kamppaileminen, siihen liittyvät voitot ja tappiot, ovat ihmisen päättymätön tehtävä. Oman voimattomuuden tunnustaminen voi olla rehellisin ja radikaalein myötätunnon lähtökohta. Ottaa vastaan oma kyvyttömyytensä tehdä mitään on “compassio”, mukana kärsimistä sen syvimmässä merkityksessä, sillä myöskään uhrilla ei ole mahdollisuutta tehdä mitään kärsimyksensä lopettamiseksi. Jos olisi, hän ei olisi uhri.  

Itkemällä itkevän kanssa tulee osalliseksi voimattomuudesta, epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta, kyvyttömyydestä ja kädet sidottuna olemisesta. Itkemällä kärsivän kyyneleitä tunnustaa olevansa hänen kanssaan yhtä. Kyyneleet vuotavat samasta lähteestä. Tällainen myötäeläminen ei traumatisoi, sillä siihen ei liity vaatimusta poistaa kärsimyksen aiheuttaja. Elämä, kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus on luovutettava Jumalalle ja suostuttava itse olemaan ihminen, jonka toimintamahdollisuudet ovat lähes olemattomat maailmaa riepottelevien voimien keskellä. 

Toki on myös hetkiä, jolloin on vuodatettava tuoksuöljyä, sillä maailmassa on kärsimyksen lisäksi myös kauneutta, ystävyyttä, iloa ja rakkautta. 

Teksti: Helena Kauppila