Viime vuonna jaettiin maailmanlaajuisesti 152 miljoonaa Raamattua
Pipliaseurojen työ maailmalla mahdollistaa miljoonille ihmisille pääsyn Raamatun äärelle heidän omalla kielellään.
Yhtyneet Raamattuseurat (United Bible Societies) on juuri julkaissut maailmanlaajuista raamatunjakelua koskevat tiedot vuodelta 2023. Tilastot kattavat painetut Raamatut ja niiden osat. Tämän vuoden maaliskuussa julkaistiin vastaavasti maailmanlaajuiset tiedot vuoden 2023 aikana tehdyistä raamatunkäännöksistä.
Jakeluluvuista 93 % koostuu pipliaseurojen toimittamista tiedoista, ja loput 7 % on saatu käyttäen kahden edellisen vuoden lukujen keskiarvoa. Digitaaliset lataukset jäävät tilastojen ulkopuolelle.
Jakelu sadoissa miljoonissa mutta painettujen trendi laskeva
Vuonna 2023 Raamattujen maailmanlaajuinen painettujen Raamattujen jakelu oli 152 miljoonaa, kun lasketaan yhteen koko Raamatut, Uudet testamentit, raamatunosat sekä lastenraamatut.
Yhtyneet Raamattuseurat on edelleen maailman suurin raamatunjakelija. Kymmenen viime vuoden aikana, vuosina 2014–2023, pipliaseurat jakelivat lähes 300 miljoonaa Raamattua, 107 miljoonaa Uutta testamenttia ja 2,5 miljardia raamatunosaa, yhteensä lähes 3 miljardia raamatuntekstiä.
Painettujen Raamattujen jakelu on kuitenkin ollut laskussa kyseisen kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2023 painettuja Raamattuja jaettiin 10 miljoonaa vähemmän ja Uusia testamentteja 3 miljoonaa vähemmän kuin vuonna 2014.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Raamattujen saatavuus olisi olennaisesti vähentynyt. Todellisuudessa lukijoiden ja kuulijoiden tarpeisiin vastataan yhä enemmän digitaalisesti: digitaalisina käännöksinä, sosiaalisen median viesteillä, podcasteilla ja muilla verkkomedioilla. Tämä näkyy painettujen Raamattujen jakeluluvun laskuna.
Tavoittavuus digitaalisesti
Vahvan digitaalisen infrastruktuurin maissa sovellusten ja verkkoalustojen yleistyminen on vaikuttanut painettujen Raamattujen jakeluun. Samalla ihmiset, mukaan lukien Z- ja Alpha-sukupolvet, lukevat Raamattua yhä enemmän sekä digitaalisesti että painettuna. Ollessaan liikkeellä he suosivat sovelluksia ja ääniraamattuja, kun taas painetut Raamatut ovat suosittuja, kun tekstiin paneudutaan kotona. Vahvan digitaalisen infran maissa Yhtyneiden Raamattuseurojen strategiana on varmistaa yhtä lailla digitaalisten kuin painettujen Raamattujen saatavuus.
Sellaisilla alueilla, joissa digitaalinen infrastruktuuri on heikko, korostuu luonnollisesti painettujen Raamattujen käyttö. Jos alueella ei ole internetyhteyttä tai digitaalinen lukutaito on matala, painetut kirjat ovat usein ainoa vaihtoehto vastaanottaa Raamatun sanaa.
Raamattujen tarve suurempi kuin tarjonta
Monissa maissa Raamattujen kysyntä on suurempi kuin tarjonta. Tämä johtuu useista tekijöistä, kuten siitä, että paikallisella seuralla ei ole riittävästi varoja eikä ihmisillä myöskään varaa ostaa Raamattua. Tilanteisiin vaikuttavat myös maailmalla uskonnollisissa tilanteissa tapahtuvat muutokset tai maiden puutteellinen infrastruktuuri. Toimitusketjut voivat häiriintyä tai niitä ei ole lainkaan sodan ja konfliktien vuoksi.
Lisäksi inflaatio vaikuttaa merkittävästi raaka-aine- ja kuljetuskustannuksiin sekä muuttaa ihmisten prioriteetteja. Joillain tietyillä alueilla jakelu kohtaa hallituksen sensuuria tai rajoituksia, mikä vaikuttaa Raamatun saatavuuteen.
Näistä esteistä huolimatta pipliaseuroilla ja niiden kumppaneilla on huomattavat mahdollisuudet lisätä jakelua. Tavoitteena on taata, että Raamattu on kaikkien saatavilla.
Jakelumaiden 10 kärjessä
Vuonna 2023 kaikista pipliaseurojen jakamista Raamatuista 59 % oli 10 maassa kuten edellisvuonna. Nämä top 10 -maat jakoivat kuitenkin yhteensä 1,5 miljoonaa (10 %) vähemmän Raamattuja vuoteen 2022 verrattuna.
Brasilia on edelleen raamattujakelun johtajamaa. Siellä jaettiin viime vuonna 3,2 miljoonaa Raamattua. Brasilian jälkeen tulevat Intia (2,6 miljoonaa Raamattua), Kiina (1,95 miljoonaa Raamattua), Nigeria (1,39 miljoonaa Raamattua) ja Yhdysvallat (1,04 miljoonaa Raamattua). Merkittävä tulokas kymmenen suurimman jakelijan joukossa on Kolumbia, joka jakoi yli puoli miljoonaa Raamattua vuonna 2023.
Jakelu suurinta Keski- ja Etelä-Amerikassa sekä Aasiassa
Suurinta koko Raamatun jakelu vuonna 2023 oli alueellisesti Keski- ja Etelä-Amerikassa, jossa Raamattuja jaettiin yhteensä 7,7 miljoonaa. Tätä seurasi tiiviisti Aasia 7,5 miljoonan Raamatun jakelulla. Kyseisillä alueilla jakelu pysyi tasaisena verrattuna vuoden 2022 lukuihin.
Uusien testamenttien maailmanlaajuinen jakelu puolestaan nousi 2,3 miljoonan verran vuodesta 2022: vuonna 2022 jaettiin 6,9 miljoonaa Uutta testamenttia ja vuonna 2023 luku oli 9,2 miljoonaa. Aasia johti tätä nousua ja jakoi huomattavat 7,8 miljoonaa Uutta testamenttia, kun se vuonna 2022 oli 5 miljoonaa.
Aasiassa jakelu kokonaisuutena kasvoi merkittävästi: siellä painettujen Raamattujen ja raamatunosien yhteenlaskettu määrä vuonna 2023 oli yli 27 miljoonaa, mikä on lähes 4 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2022. Aasiaa ja Oseaniaa lukuun ottamatta raamatunosien jakelu muilla maailman alueilla laski.
Raamatun jakelun 10 suosituinta kieltä
Raamatun jakelun 10 suosituinta kieltä vuonna 2023 olivat espanja, englanti, portugali, mandariinikiina, indonesia, telugu, ranska, tamili, swahili ja tagalog, jotka yhdessä muodostivat 72 % koko Raamatun jakelusta. Viisi suosituinta kieltä pysyivät ennallaan vuodesta 2022, ja tagalog tuli kymmenen parhaan listalle vuoden jälkipuoliskolla. Kieltä puhuu ensimmäisenä kielenä etniset tagalogilaiset, jotka muodostavat neljänneksen Filippiinien väestöstä, ja toisena kielenä suurin osa väestöstä.