Vanhempien unelmaa jatkamassa

Mies nojaa tiskiin ja katsoo kameraan, etualalla kirjoja.

Viisivuotiaana Chris Pekka Wilde ilmoitti vanhemmilleen, että hän lähtee isona lähetyslääkäriksi Namibiaan. Englannissa syntynyt poika ei ollut koskaan käynyt Afrikassa, mutta Namibia oli niin paljon vanhempien puheissa, että se piirtyi sisään myös Chris Pekan unelmiin. Suomalainen äiti ja englantilainen isä olivat saaneet hetken aikaa elää todeksi lähetysnäkyään Namibiassa. He palasivat kotimaahan perhesyistä ja kaipasivat takaisin Afrikkaan koko ikänsä, sinne kuitenkaan koskaan palaamatta.  

Chris Pekka muutti 13-vuotiaana Pohjois-Karjalaan, jossa hän löysi suomalaiset juurensa. Hän huomasi jo nuorena, että kielten opiskelu kävi helposti. Lukion jälkeen hän opiskeli kielitieteitä ja teologiaa, ja uudeksi unelmaksi tuli työ raamatunkäännösten parissa. Sitä unelmaa hän sai toteuttaa Nepalissa 15 vuotta ja neljä vuotta Thaimaassa. 

Vuonna 2020 Chris Pekalle tarjottiin töitä Namibian raamatunkäännöshankkeessa konsulttina. Oshiwambo -kielten eli ndongan ja kwanjaman puhujia on Namibiassa yli miljoona, heistä 90% on kristittyjä. Molempien kielten aiemmat käännökset olivat auttamattomasti vanhentuneita ja yhteisöt pyysivät pipliaseuroilta uusia käännöksiä. Kielet muistuttavat toisiaan ja molempien kielten käännökset haluttiin tehdä samanaikaisesti, jotta niitä voi vertailla keskenään. Raamatunkäännöskonsultin tehtävä on antaa kielitieteellistä ja eksegeettistä tukea koko käännöshankkeen aikana paikallisille kääntäjille. Usein konsultit myös ovat käynnistämässä käännöshanketta valitsemassa ja kouluttamassa paikalliset kääntäjät tehtäväänsä. Suurimmaksi osaksi Chris Pekka työskentelee etänä, mutta tärkeää on myös tavata kääntäjiä henkilökohtaisesti kerran vuodessa. Hankkeen toisena käännöskonsulttina toimii Suomen Pipliaseuran Riikka Halme-Berneking 

Namibiassa on tapana antaa lapsille tärkeiden ihmisten nimiä. Esimerkiksi Martti-nimi on suosittu maassa, sillä Martti Ahtisaari oli johtamassa Namibian itsenäisyyteen johtanutta rauhanhanketta. Myös Chris Pekan äidillä on maassa monta kaimaa, sillä hänen äitinsä oli toiminut alueella kätilönä. Hän on myös kuullut, että eräät kaksoset oli nimetty kätilönä toimineen äitinsä mukaan: toisen nimeksi oli annettu Viivi, ja toisen nimeksi Sinkkonen. Kun Chris Pekka saapui Namibiaan tapaamaan kääntäjiä, hän tapasi myös yhtä äitinsä kaimaa. Näin Namibian Viivi ja äiti Viivi saatiin puhelimen päähän ja kaimat saivat puhua keskenään, ja äiti sai muistella vanhoja.  

Ennen kuin äiti kuoli, hän luovutti pojalleen vihkojaan, johon oli kirjaillut muistiinpanoja kwanjaman ja ndongan kieliopinnoistaan. Molempien kielten kirjakieli syntyi ensimmäisen raamatunkäännöksen yhteydessä suomalaisen lähetystyöntekijän Martti Rautasen aloitteesta. Nykyään ndonga ja kwanjama ovat kansallisia virallisia kieliä, joita voi opiskella koulussa.  Ajan kuluessa kieli on kuitenkin muuttunut ja siksi tarvitaan myös uusia raamatunkäännöksiä, jotta uudetkin sukupolvet ymmärtäisivät Jumalan sanaa.  

teksti: Hanna Paavilainen

 

Vanha kuva, Mies työpöydän ääressä.

Kuva Chris Pekan äidin arkistoista. Viivi Sinkkosen kieliopettaja Joseph Mufeti, jonka tytär nimettiin myös Viiviksi.

Lahjoita, jotta kristityt Namibiassa ja Angolassa voivat lukea Raamattua omalla sydämen kielellään!

Tarve uudelle Raamatulle on suuri. Väestöstä yli puolet on alle 25-vuotiaita, ja nuorten on vaikeaa ymmärtää vanhaa käännöstä. He lukevat Raamattua englanniksi vaikka haluaisivat käyttää omaa kieltään.

Kiitos, kun olet mukana!

Anna lahja Namibian nuorille

Lue myös

Jumala kuulee kaikilla kielillä

Kenen puoleen kääntyisin, jos en tuntisi Jumalaa? Meistä jokainen voi toimia välittäjänä, kun raamatuntekstit kääntyvät uusille kielille.  Välittäjänä, koska apusi kertoo…

Mies nojaa tiskiin ja katsoo kameraan, etualalla kirjoja.

Vanhempien unelmaa jatkamassa

Viisivuotiaana Chris Pekka Wilde ilmoitti vanhemmilleen, että hän lähtee isona lähetyslääkäriksi Namibiaan. Englannissa syntynyt poika ei ollut koskaan käynyt Afrikassa,…