Psalmilaulut ovat huokauksia kaaoksen keskellä
– Kaikki musiikki on minulle hengellistä ja maallista, muusikko Tommi Kalenius vastaa kysymykseen suhteestaan gospelmusiikkiin – Hengellisyys on identiteetin ytimessä, se kuuluu aina ihmisyyteen!
Kalenius on säveltänyt tänä syksynä Elämänpuu-konserttikiertueella ensiesityksensä saavat psalmilaulut. Tommi Kaleniuksen säveltämä ja Jari Kekäleen sanoittama ”Elämänpuu” on psalmeista inspiraationsa saava musiikkiproduktio. Elämänpuu tarjoaa musiikillisia psalmitulkintoja sekä esimakua Piplian uusista psalmikäännöksistä.
– Tässä ajassa on ihana laulaa juuri hengellistä musiikkia, uida sävelten ja sanojen kautta syviin vesiin eikä jäädä vain pintaliitoon. Tämä ajanjakso, jossa kappaleet on tehty, on ollut maailmanpoliittisesti kaoottinen, mutta hengellisen musiikin ytimessä on toivo. Tähän särkyneeseen maailmaan purkautuu rukouksen ja armon maailma. Siinä on valo, joka voittaa pimeyden, Kalenius kertoo.
Uskonto ei kuulunut erityisesti Kaleniuksen lapsuudenkodin arkeen. Hän kuvailee olevansa kotoisin ”aivan tavallisesta” suomalaisesta kodista. Oman rippikoulun jälkeen hän löysi paikkansa seurakuntansa nuorisotiloilta ja pääsi pian mukaan seurakunnan musiikkiprojekteihin. Teologinen, filosofinen ja psykologinen kirjallisuus kiinnosti nuorta muusikkoa ja alkoi hengellinen etsintä. Musiikki kulki koko ajan rinnalla, vaikkei siitä pitänyt tulla ammattia. Jo opiskeluaikoina Diakonia-ammattikorkeakoulussa Kauniaisissa musiikkikeikat veivät miestä.
– Musiikin teko on itse asiassa enemmän kuuntelemista kuin soittamista. Siinä on yhtymäkohta rukoukseen: se on enemmän kuuntelemista kuin puhumista. Rukouksessa ihminen hiljentää itsensä ja maailman pauhun, Kalenius selittää luovaa prosessiaan. – Myös oma tunne-elämä vaikuttaa paljon sävellysprosessiin. Omalle matkalle on mahtunut paljon rikkinäisyyttä ja särkyneisyyttä. Mutta sielu asettuu paikoilleen, kun teen musiikkia. Kaikki edeltävät elämänkokemukset ja senhetkinen elämä yhdistyy nuotteihin.
Elämänpuu-konserteissa Kalenius pääsee tuomaan musiikkiaan suoraan ihmisten luokse ensimmäistä kertaa koronan jälkeen. Yhteisöllisyys oli yksi osa-alueista, joka haluttiin liittää Elämänpuuhun.
–Suomalaisilla on huutava aukko yhteisöllisyydessä ja yksinäisyys on iso ongelma, Kalenius toteaa. – Tämä aika ei ole myöskään henkilökohtaisesti ollut helppo. Välillä nämä psalmilaulut ovat olleet itku kurkussa tekemistä ja terapiaa. Toivon, että ehkä joku muukin, joka käy läpi vaikeaa aikaa, saa niistä lohtua. Nämä voivat olla yhteisiä huokauksia ja rukouksia kaaoksen keskellä. Kuten eräässä psalmilaulussa sanotaan: Jumala on vain huokauksen päässä.
Elämänpuu -konserttikiertue
29.9. Jyväskylä, Taulumäen kirkko
5.10. Seinäjoki, Törnävän kirkko
6.10. Oulu, Oulujoen kirkko
7.10. Tampere, Tuomiokirkko
8.10. Helsinki, Kallion kirkko
Konsertit alkavat klo 19.00.
Kesto noin 1h 45min
Lipunmyynti: www.tiketti.fi
Lue myös
Psalmi 8 osoittaa ihmisen paikan maailmankaikkeudessa
Koko maailma katsoo, kun kolme miestä tekee historiallisen matkan. Historiaan vuodesta 1969 jäävät Neil Armstsrongin sanat: ”Tämä on pieni askel…
Psalmeista sytykkeitä mietiskelevään rukoukseen
Kiire ja stressi painaa useita ihmisiä. Miten voisi ottaa etäisyyttä stressaaviin ajatuksiin ja tuntemuksiin? Mistä löytäisin tyyneyttä ja rauhaa, kun…
Rumaa kieltä Raamatussa?
Asiallisen kielenkäytön tarpeellisuudesta on viime aikoina puhuttu paljon. Parhaillaan käynnissä on esimerkiksi Ylen ja Erätauko-säätiön vetämä Hyvin sanottu -hanke, jolla…