Palmusunnuntai: Kunnian kuninkaan alennustie

Jeesuksen elämä kulki johdonmukaisesti kohti taitekohtaansa, päätepistettä, joka alusta alkaen oli ollut hänelle itselleen selvillä.

Me muut emme tienneet ja ymmärtäneet. Me muut elimme päivän kerrallaan, paistatellen hänen kansansuosiossaan ja kuunnelleen hämmästyneinä niitä, jotka laittoivat hänet koetteille. Aloimme jo tottua siihen, että Jeesuksen ympärillä tapahtui ihmeellisiä asioita. Surujen ja murheiden musertamat heittäytyivät hänen jalkoihinsa itkien kuin lapset. Syntiset, sairaat ja rammat lähestyivät häntä apua anoen. Peräännyimme sillä emme halunneet saada tartuntaa. Emme kestäneet sitä rappeutumista ja löyhkää. Mutta Jeesusta sellainen ei näyttänyt häiritsevän. Hän katsoi ihmistä silmiin, näki hänet ja antoi hänelle sitä, mitä tämä syvimmiltään tarvitsi: terveyden, armollisia sanoja tai vapauden pahojen voimien vallasta.

Aloimme jo tottua siihen, että sellaista elämä Jeesuksen kanssa oli. Siksi emme ihmetelleet sitäkään, kun hän pyysi meitä hakemaan kylästä aasintamman ja varsan. Tottelimme häntä mukisematta. Jeesus nousi aasin selkään ja ajattelimme, että kuljemme näin hänen kanssaan kaikessa rauhassa Jerusalemiin.

Se, mitä siellä tapahtui, tuli meille yllätyksenä. Jerusalemissa oli sinä päivänä paljon kanssa. Kun he näkivät Jeesuksen aasin selässä, he alkoivat käyttäytyä kummallisesti: aikuiset miehet ja naiset alkoivat huutaa ja lapset säestivät heitä ilosta kiljuen: Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!

Miten he saattoivat tietää, kuka Jeesus oli? Miten he saattoivat tietää, miksi hän oli tullut? Tiesimmekö mekään? Kaupunki oli kuohuksissa. Meitä alkoi pelottaa. Mitä tästä seuraisi? Oliko Jeesuksesta tulossa liian näkyvä, liian vaikutusvaltainen? Ymmärsikö hän itse, mitä hän teki. Sillä hänellä oli myös vihamiehiä. Sen me tiesimme, vaikka emme siitä paljon puhuneet.

Myöhemmin meille selvisi, että Jeesus tiesi tarkalleen, mitä hän oli tekemässä. Tämäkin kuului suunnitelmaan, joka oli ollut selvillä jo aikojen alussa:

”Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla”, oli profeetta Jesaja kirjoittanut.

”Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla,

aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa”, oli profeetta Sakarja ennustanut.

Jeesus ei tehnyt mitään turhaa, ei mitään sellaista, mikä ei olisi kuulunut siihen kutsumukseen, jonka hän oli Isältään saanut.

Mutta sitä me emme tuossa vaiheessa vielä ymmärtäneet.

Teksti:  Anna-Mari Kaskinen/Kirkon tiedotuskeskus