Nuoren ihmisen elämä
Ninthin Oomen (16) on Mar Thoma -kirkon ylläpitämän Adoorin sisäoppilaitoksen viimeisen vuoden opiskelija ja oppilaskunnan puheenjohtaja. Hän on yksinhuoltajaäidin vanhin lapsi. Tässä tekstissä Oomen pohtii sukupolvensa tilannetta Intiassa. Se on osa Käsinä ja jalkoina Intian Keralassa -teemamateriaalia.
Kun maailma luotiin, lepakko ei löytänyt yhtään olentoa, joka oli sen kaltainen. Se kaipasi ystävää, joten se teki kotinsa lintujen luokse. Linnut sanoivat, että lepakko näytti oikeastaan hiireltä. Niinpä lepakko muutti hiirten luo. Ne olivat ystävällisiä, mutta niillä ei ollut siipiä. Lepakko lensi pois. Minne mennä? Vielä tänäkin päivänä lepakot pyrähtelevät yössä vailla päämäärää.
Nuoret ovat samanlaisia: he eivät ole lapsia eivätkä aikuisia. Niinpä he elävät pyrähdellen, suuntaa vailla. Silti nuoruus on elämän vaiheista nautinnollisin. Kuin laulu, jonka tahtiin tanssia.
Säännöt vievät luovuuden
Nuorilla on valtavasti lahjoja ja ideoita. He rakastavat oppimista, mutta luokkahuoneessa opiskelu tuntuu heille orjatyöltä. Jokaisella on omat vahvuutensa ja intohimonsa. Liian usein ne pyritään kitkemään pois kuin rikkaruohot. Useimmat eteläintialaiset vanhemmat hermostuvat, mikäli heidän lapsensa eivät valitse perinteisiä lääketieteen tai insinöörin opintoja. Muotisuunnittelijan tai valokuvaajan ura aiheuttaisi suvulta vastustusta. Nuoret kammoksuvat loppuun kuluneita polkuja, silti vähän kuljettu tie pysyy ikuisesti vähän kuljettuna.
Kunniani on ystävissäni
Ilman ystäviä nuoruus olisi tarina vailla hahmoja. Mitä tärkeimpiä ystävyyden siteitä muodostetaan ja lujitetaan tässä iässä. Nykyisin ystävyys ei ole vain poikien tai tyttöjen kesken, vaan voi muodostua myös sukupuolten välille. Ystävyys on puhdas ja vaalimisen arvoinen, mutta monet vanhemmat pyrkivät rikkomaan sen vahingoittaen suhdettaan lapseensa.
Nuorena opittu säilyy kauan, jopa ikuisesti. Nuori saa maailmasta vääristyneen kuvan jo ennen kuin oppii pärjäämään siinä itsenäisesti. Jotkut lapset ovat saaneet kaiken tarjottimella ja näkevät maailman henkilökohtaisena päiväkotinaan. Toiset puolestaan kasvavat seuraten, kuinka humalainen isä paiskoo äitiä ympäriinsä. Luonnollisesti tällaisen perheen tytär pelkää avioliittoa.
Nuoruuden merkki on kapina
Kapinan henki nousee, kun vanhemmat asettavat liikaa rajoja lastensa elämälle, pitäen kiinni oman sukupolvensa ihanteista. Taistelu itsemääräämisoikeudesta on vaikea, mutta lopulta saavutamme jotain tärkeää: oman elämäämme, jota epäilemättä me yksin voimme elää.
Nuoret kohtaavat uhkia myös yhteiskunnalta, joka lopulta tappaa viattomuuden. Tytöt eivät voi mennä ulos yksin. He kulkevat pelko sydämissään, sillä koska vain heidän elämänsä voidaan repiä järjettömästi palasiksi. Myös nuoret pojat kohtaavat ajoittain väkivaltaa. Nuori on elinvoimansa huipulla, eikä yhteiskunta näytä pystyvän pysymään erossa tästä viattomasta kauneudesta. Nuorison kokema seksuaalinen häirintä on vuoren kokoinen ongelma.
Länsimaisen kulttuurin pimeät puolet rantautuvat nykyisin tännekin. Tämä näkyy avioliiton rakenteessa. Nuoret antautuvat suhteille, jotka perustuvat himolle perinteisen rakkauden sijaan. Aiemmin perheissä juhlittiin rubiinihääpäiviä – nyt avioliitto on väliaikainen järjestely. Tämä alentaa perheen arvoa. Nuoriin tämä vaikuttaa kaikista eniten, avioeroperheen lapsina sekä eron osapuolina.
Kaikki alkaa kotoa
Nuoret yksin voivat muuttaa asioita, mutta vanhempien on sytytettävä kipinä muutokseen. Heidän on opetettava lapsille perheen, rakkauden ja ystävyyden arvo. Nuoret ovat kuin tyhjä paperi, sille voi kirjoittaa mitä vain. He ovat energian, uusien ideoiden ja taidon kaivoja, mutta ilman apua kaikki voi valua hukkaan.
