Marian ilmestyspäivä: ”Minä olen Herran palvelijatar”

Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,
sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
Hänen nimensä on pyhä,
polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
niille, jotka häntä pelkäävät.
Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
hän on lyönyt hajalle
ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
ja korottanut alhaiset.
Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa
Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan,
niin kuin hän on isillemme luvannut. (Luuk 1: 46-55)

Maria, sinä naisista siunatuin, sinä, joka kannat liljaa ja miekkaa. Maria, nainen jonka Jumala valitsi, tyttönen vielä. Ajattelen sinua sinisessä viitassasi, hämmentyneenä niin kuin silloin kun enkeli ilmestyi sinulle ja ravisteli idullaan olevat unelmasi uuteen järjestykseen, sinua, jonka sydämenlyöntejä sai kohdussasi kuunnella itse Herra.

Ajattelen sinua, joka kaiken myllerryksen keskellä sopersit kirkkaat kutsumustietoiset sanat: ”Minä olen Herran palvelijatar, tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” Sinä lähdit tuntemattomalle tielle, jonka vaiheita et saattanut aavistaa. Sait syliisi poikalapsen, jota alhaiset paimenet ja idän viisaat kumarsivat. Vanhan Simeonin katsoessa sinua liikuttunein silmin sait kuulla kutsumuksesi ytimen: ”Sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä.”

”Mitä te minua etsitte? Ettekö te tiedä, että minun tulee olla Isäni luona,” sanoi 12-vuotias poikasi, kun sydän pamppaillen olit etsinyt häntä Jerusalemin kaduilta ja kujilta. ”Anna minun olla nainen, minun aikani ei ole vielä tullut”, sanoi aikuinen poikasi kun olit kertonut, että hääjuhlaväellä ei ole viiniä. Poikaasi ihailtiin ja hänen luokseen tultiin kaukaa. Häntä pilkattiin ja vainottiin. Sen kaiken sinä tiesit. Sen kaiken sinä näit. Ja viimein, pitkäperjantaina, katsoit hänen kärsimystään ristinpuulla.

Voi miten olisin tahtonut nähdä ilmeesi kun uutinen ylösnousemuksesta tavoitti sinut. Voi miten olisin tahtonut yhtyä riemuusi kun kaikki langat nivoutuivat yhteen ja yhdessä häikäisevässä hetkessä ymmärsit kaiken merkityksen. Voi hämmennyksen ja kaaoksen valtavuutta. Voi uskon puhtautta ja lujuutta.

Sinä menit sinne, minne Jumala sinut lähetti. Päin häpeän ja hämmästelyn maisemaa. Päin kivun ja epävarmuuden ulappaa. Sinne minne Jumala sinun käski mennä. Laupiaassa luottamuksessa. Kivussa ja kapinassa. Minä olen Herran palvelijatar, tapahtukoon minulle niin kuin sanoit! Maria! Turhaan ei Isä valinnut sinua Poikansa synnyinkehdoksi. Sinun lävitsesi puhalsivat Jumalan ikiaikaiset ajatukset, ja sinä avarruit ottamaan vastaan kutsumuksen ja näyt, jotka olivat paljon sinua suurempia, paljon ymmärrystäsi ylempiä ja viisauttasi vavahduttavampia.

Tänään haluan kanssasi yhtyä ylistysvirteen ja kiittää sinusta, joka olet meille niin tuttu ja kuitenkin tuntematon.

Teksti: Anna-Mari Kaskinen / Kirkon tiedotuskeskus