Lukutaito muutti elämäni

Poika jonottaa omaa vuoroaan perinteiseen aikuistumisriittiin, alahampaiden poistoon. Paljaat jalat kaivertavat kuoppaa terrakotanpunaiseen maahan.

Edellä jonossa on serkku, joka saatellaan istumaan kaadetulle puunrungolle. Rituaalin suorittaja asettaa taltan alahampaiden eteen, lyö nopealla ranneliikkeellä kiven taltan päähän. Hän lyö hieman ohi, neljän sijaan taakse taittuu viisi alahammasta. Serkku parahtaa. Poika kääntyy kannoillaan ja lähtee juoksemaan taakseen katsomatta.

Edwin Kakori hymyilee muistellessaan lapsuuttaan paimentolaisena Pohjois-Namibiassa.
– Olin hyvä jalkapalloilija, nopeampi kuin muut. Kukaan ei saanut minua kiinni, Kakori virnistää väläyttäen täyttä hammasrivistöään.

Poika karkasi kouluun

Perinteisen kasvatuksen himba-kansan parissa saanut Kakori toimii lukutaito-ohjelman koordinaattorina Namibian Pipliaseurassa. Oli pienestä kiinni, ettei hän olisi itsekin jäänyt lukutaidottomaksi.

Kakorin äiti oli lukutaidoton – samoin kuin koko muu suku. Isovanhemmat halusivat kasvattaa pojan perinteiseen elämäntapaan heidän jalanjäljissään. Lapsen päivät kuluivat vuohia paimentaessa. Usein Kakori käveli koulun ohi. Hän pyysi, että olisi myös päässyt kouluun. Isovanhemmat eivät ymmärtäneet, mihin lukutaitoa tarvitaan. Sitä paitsi poikaa tarvittiin apukäsinä. Kakori alkoi karata kouluun jättäen vuohet keskellä päivää laitumelle.

– Ei minua niin opiskelu kiinnostanut, vaan jalkapallo ja ruoka! Kotona syötiin vain sitkeää hirssipuuroa, mutta koulussa sai riisiä, makaronia ja leipää, Kakori sanoo ja silittää kaulallaan strutsinmunan kuorista tehtyjä litteitä valkoisia helmiä. Vaikka jaloissa on nykyään ehjät kengät ja päällä puuvillainen paita, hän kantaa yhä yllään merkkejä taustastaan.

Pitkät päivät verottivat voimia

Vuonna 1990 Namibia itsenäistyi. Samana vuonna Kakori sai vihdoin luvan isovanhemmiltaan mennä kouluun osa-aikaisesti, kunhan hoitaa vuohet aamupäivisin. Tarkkaa ikää yhteisössä ei ole tapana laskea, mutta hän oli tuolloin noin 12-vuotias. Hän oli ensimmäinen perheestään, joka pääsi kouluun.

Aamupäivät Kakori paimensi vuohia, iltapäivällä oli koulua ja illalla hän auttoi viljelyssä. Päivät olivat pitkiä, ja se näkyi koulumenestyksessä. Hän putosi monta kertaa luokalle. Tuli myös välivuosia, kun ei ollut rahaa maksaa koulumaksua. Kun Kakori tippui 10. luokalta, Jumala puhui hänelle Raamatun kautta. Vuohia paimentaessa hän löysi rypistyneen paperin ja noukki sen taskuunsa. Pensaan varjossa hän silitti paperin auki. Se oli Raamatusta repeytynyt sivu.

– En osaa tarkalleen selittää, mitä tapahtui Raamatun sivua lukiessani. Rukoilin Jumalalta: mitä minusta tulee? Päätin muuttaa elämäni: en enää epäonnistuisi! En halua, että elämäni valuu tyhjiin.

Isoisä antoi kaikki säästönsä

Kakori meni kertausluokalle tekemään kokeita uusiksi ja pääsi kirkon järjestämään jatko-opintoihin valmistavaan koulutukseen. Yliopistoa varten Isoisä antoi pojanpojalleen kaikki säästönsä, mitä hänellä oli: 400 Namibian dollaria eli noin 25 euroa. Poika ei kehdannut sanoa, ettei raha riittäisi edes menomatkaan Windhoekiin, saat ruuan tai asunnon hankintaan. Rahat kädessään Kakori liftasi pääkaupunkiin opiskelemaan.

– Tein ahkerasti töitä, että valmistuisin nopeasti. Nukuin vain kolme tuntia päivässä! Jumala auttoi jaksamaan, Kakori kertoo. – Kun viimein sain todistuksen, vein sen ensimmäisenä isoisälle nähtäväksi. Hän oli hyvin ylpeä.

Lukutaitoa naisille

Itselleen koulutuksen taistellut Kakori mahdollistaa nyt muille lukutaitoa. Lukutaidottomuus on edelleen yleistä pohjois-Namibiassa. Paimentolaisyhteisöjen aikuisista jopa 90 % saattaa olla lukutaidottomia, eivätkä kaikki perheiden lapset pääse kouluun. Pipliaseura aloitti viime kesänä ensimmäiset naisten lukutaitoluokat alueella. Naisten lukutaidon edistäminen on huomattu tukevan myös seuraavan sukupolven lukutaitoa.

Jo ennen ensimmäisiä luokkia koordinaattorilla riitti töitä. Kakori oli mukana kartoittamassa tarvetta ja yhteisöjen toiveita lukutaidon suhteen, neuvottelemassa kyläpäälliköiden kanssa, valmistelemassa aapisia ja oppimateriaaleja sekä etsimässä paikallisia opettajia lukutaitoluokille.

Nyt lukutaitoluokat ovat alkaneet. Suurin osa niistä pidetään ison puun varjossa oppilaiden istuessa itse paikalle tuomillaan nurin käännetyillä ämpäreillä. Kakori vierailee luokissa, auttaa niitä eteenpäin sekä raportoi pipliaseuroille luokkien edistymisestä.

– Ilman lukutaitoa on vaikea saada työtä ja on mahdollisuus tulla huijatuksi. Minua motivoi nähdä oppilaiden tutustuvan äidinkieleensä syvemmin, se antaa itsetuntoa muihinkin elämän asioihin.

Kakori myös toivoo, että moni lukutaidon saatuaan pääsisi ihan itse lukemaan myös Jumalan sanaa, Raamattua. Ehkä se muuttaa heidänkin elämänsä yhtä peruuttamattomasti kuin hänellä itsellään kävi.

 

Teksti: Hanna Paavilainen
Kuvat: Suomen Pipliaseura
Artikkeli on julkaistu aiemmin Sana -lehdessä 2/2023