Jätä jälkeesi parempi maailma - testamentti kertoo arvoista
– Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu, toteaa Anne Karhola, pari- ja seksuaaliterapeutti sekä Piplian Pirkanmaan alueseuran puheenjohtaja. – Siksi on hyvä tehdä testamentti, ei vain itseä varten, vaan helpottaakseen elämään jääneitä läheisiä. Karholalla on tästä myös omakohtainen kokemus. – Isäni kuolinpesän hoitaminen olisi ollut helpompaa, jos olisi ollut testamentti, jossa isäni tahto olisi tullut esille.
Testamentissa ei ole kyse pelkästä rahasta. Siihen voi ilmoittaa esimerkiksi viimeisen tahtonsa hautaustavasta tai virsistä hautajaisissa. Karhola muistelee anoppinsa testamenttia: hän oli kirjannut siihen, että ”polttakaa päiväkirjat lukematta niitä”.
Testamentti kertoo arvoista
Testamentti on yksi elämän tärkeistä asiakirjoista, joka on hyvä olla jokaisella täysi-ikäisellä. Se kertoo, kuka saa testamentinlaatijan omaisuuden tämän kuoleman jälkeen. Testamentti kannattaa tehdä, vaikkei olisikaan varakas. Karhola teki oman testamenttinsa jo 20-vuotiaana. Silloin hän oli opiskelija, jolla ei ollut lapsia tai edes omaisuutta testamentattavana. Naimisiin mennessään hän kuitenkin ajatteli, että verotuksellisista syistä on hyvä tehdä puolison kanssa testamentti. Nyt 58-vuotiaana hän ajattelee, että olisi ajankohtaista päivittää asiakirja. Testamenttia suositellaankin päivittämään elämäntilanteiden muuttuessa.
Testamentin avulla voi jatkaa elämänsä arvoja haluamallaan tavalla myös kuoleman yli. –Olin aiemmin ajatellut, että hyväntekeväisyyteen testamentataan vain, jos ei ole omia perillisiä. Mutta eihän sinne tarvitse kaikkea testamentata, vaan pienikin summa on jo summa! Karhola kertoo oivalluksestaan Piplian Pirkanmaan alueseuran testamentti-illassa. –Jos nyt eläessään lahjoittaa hyväntekeväisyyteen ja pitää sitä merkityksellisenä, niin miksei kuoleman jälkeenkin voisi jatkaa samoja arvoja? Oma ajatukseni hyväntekeväisyydestä on ollut antaa aikaani ja tekemistäni. Minulla ei ole ollut suuria rahoja lahjoittaa. Sitten, kun en pysty enää itse tekemään, niin testamentti voisi olla hyvä tapa jatkaa hyväntekeväisyyttä, Karhola pohtii.
Testamentista voi puhua kevyestikin
Testamentti ja kuolema aiheena voi tuntua vakavalta keskusteluaiheelta, mutta Karholan mukaan testamentista puhumisen ei tarvitse olla dramaattista. – Testamentteihin liittyy herkkiä aiheita. Siinä saattaa olla ajatus vallankäytöstä, että uhkaillaan testamentista poistolla, jos ei jälkipolvi tottele. Siinä voi olla myös pelkoja, että perilliset loukkaantuvat jaosta tai tunne siitä, että toinen olisi ikään kuin kärkkymässä perintöä jo ennenaikaisesti. Mutta kyse on hyvin käytännönläheisestä asiasta. Me olemme tyttäreni ja puolisoni kanssa keskustelleet testamentista hyvin juridisessa ja veroteknisessä mielessä, aivan kuten keskustelisi veroilmoituksen tekemisestä. Ei juttelun tarvitse olla sen vaikeampaa!
– Olipa minkä ikäinen tahansa, on hyvä laittaa kuntoon elämänsä ja kuolemansa paperit. Karhola summaa yhteen.
Jos hyvän tekeminen on osa elämääsi, voisiko se olla myös osa kuolemaasi?
Miten testamentti tehdään?
Testamentti on mahdollista tehdä itse, mutta sen tekemiseen liittyvät tiukat muotovaatimukset, joten lakiasiantuntijan käyttö on suositeltavaa. Piplia on mukana Hyvä testamentti -yhteistyössä. Kampanja tekee testamentin tekemistä ja testamenttilahjoittamista näkyväksi. Kampanjan kanssa yhteistyötä tekevän lakiasiantuntijan tavoittaa osoitteesta: lakimies@hyvatestamentti.fi
Kuka minut perii?
Perintöoikeus on rajattu omiin jälkeläisiin, vanhempiin, sisaruksiin ja heidän lapsiinsa sekä isovanhempiin ja näiden lapsiin. Jos sinulla ei ole testamenttia eikä näihin ryhmiin kuuluvia sukulaisia, omaisuus siirtyy valtiolle. Valtio on edelleen merkittävä perintöjen vastaanottaja. Jos sinulla on omia lapsia, heille kuuluu joka tapauksessa lakiosa perittävästä omaisuudesta. Testamenttilahjoitus on keino edistää itselleen merkityksellistä työtä ja tärkeitä arvoja vielä oman elämän päättymisen jälkeenkin.
Kuinka testamenttiin lisätään testamenttilahjoitus järjestölle?
Testamentilla voi osoittaa omaisuuttaan myös yleishyödyllisille yhdistyksille. Lahjoituksen osuus voi olla suuri tai pieni. Yleishyödylliselle yhdistykselle osoitettu testamenttilahjoitus on vapaa perintöverosta. Näin Suomen Pipliaseuralle testamentilla määrätty omaisuus menee kulujen jälkeen Pipliaseuran työn tukemiseen.
Mihin Piplian testamenttilahjoitukset käytetään?
Piplian tavoitteena on, että Raamattu on jokaisen saatavilla, jokaiselle sopivassa muodossa. Teemme pitkäjänteistä raamattu- ja lukutaitotyötä, joka saa aikaan hyvän kierteen myös tuleville sukupolville.
YHTEYSTIEDOT testamenttiasioissa
Haluatko tietää lisää testamenttilahjoituksen tekemisestä Pipliaseuralle?
Kysymyksiisi vastaa viestintä- ja varainhankintajohtaja Terhi Huovari
terhi.huovari@piplia.fi
010 838 6536
Tilaa ilmainen testamenttiopas: https://www.piplia.fi/lahjoita/testamenttilahjoitus/
Lue myös
Joulustressistä joulurauhaan
Joulu. Miten se yllättääkin joka vuosi. Silti joulu tulee, oli valmis tai ei. Onneksi pitkät joulunpyhät tarjoavat monille mahdollisuuden rauhoittumiseen…
Psalmi 8 osoittaa ihmisen paikan maailmankaikkeudessa
Koko maailma katsoo, kun kolme miestä tekee historiallisen matkan. Historiaan vuodesta 1969 jäävät Neil Armstsrongin sanat: ”Tämä on pieni askel…
Oikeudenmukaisuuden jano
Filosofi John Rawls piti oikeudenmukaisuutta sosiaalisen vakauden ytimenä. Jos yhteiskunnan jäsenet kokevat tulevansa kohdelluksi oikeudenmukaisesti, yhteiskuntarauha säilyy. Jos taas liian…