Aleksis Kivi ja "Enklannin lahjat"

Kuvassa Suomen Pipliaseuran julkaisema Raamattu vuodelta 1817.

Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää vietetään lokakuun 10. päivänä.

Ehkä parhaiten kouluvuosien kirjallisuuden tunneilta on jäänyt mieleen Seitsemän veljestä. Olihan niin, etteivät veljekset tunteet A:takaan, aapisen ensimmäistä kirjainta. ”Voimallinen tahto vie miehen läpi harmaan kiven”, puustasi Aapo muita veljeksiä, kun he pakosta joutuivat lukkarin oppiin.

Lukutaito oli työllä ja hiellä hankittava. Siihen pakotti laki ja kirkon porstuassa odottava jalkapuun häpeällinen uhka.

Aleksis Kivi kirjoitti pääteoksensa 1860-luvulla ja oli ensimmäinen suomenkielinen ammattikirjailija. Jos vaikka lukutaitoa joku olisikin saanut, ei tuohon aikaan ollut suomenkielistä luettavaa paljoa tarjolla. Kalevala oli ilmestynyt vuonna 1835 ja siitä otettu 500 kappaleen painos. Kantelettaren painos vuonna 1840 oli samansuuruinen. Kustantajana toiminut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi myös joitain muita teoksia, mutta niiden painosmäärät olivat joitain tuhansia.

Suurimmat painosmäärät ja levinneisyys oli Raamatulla.

Enklannin lahja suomalaisille

Seitsemää veljestä lukiessa tulee luvussa 13 vastaan hauska kohta. Meidät vedetään kuin huomaamatta aikalaiskuvaukseen maamme suurista raamattupainoksista ja ilmaisjakeluista. Juhani viittaa repliikissään ”Enklannin lahjaan”, jolla on suora yhteys Pipliaseuraan.

Juhani: – – Metsän korvesta tullaan, ja, niinkuin näette, on tuossa varsoillamme vedettävä ankara kuorma, jonka painoa lisää vielä seitsemän uuttatestamenttia, seitsemän Enklannin lahjaa. Ja luulenpa että juuri syvimmät, vaikeimmat paikat tässä kirjassa painaa nyt kuormaamme enimmin kaikista. – Seitsemän veljestä, 13. luku

Vuonna 1812 skotlantilaisen John Patersonin aloitteesta perustetun Suomen Pipliaseuran tehtävänä oli saattaa omakielinen Raamattu kansan ulottuville. Seuran perustaminen 1800-luvun alussa oli merkittävä, uusi avaus, sillä seurasta tuli samalla maan ensimmäinen kristillinen yhdistys sekä maan ensimmäinen kirjankustantaja.

Kuva: Pekka Rahkonen

Pipliaseuran toiminnan aloittamisen mahdollisti Britannian ja ulkomaiden Pipliaseura, kun se lahjoitti ensimmäiset 500 puntaa maan raamattutyöhön. Myös Suomen suuriruhtinaskuntaa hallinnut Venäjän keisari Aleksanteri I oli myötämielinen ja lahjoitti omista varoistaan 5000 ruplaa.

1800-luvun kuluessa Raamattu tuli kansan parissa tunnetuksi suurten ilmaisjakeluiden kautta. Suomen Pipliaseuralla itsellään ei suuriin jakeluihin ollut varaa. Sen sijaan Britannian seura kustansi vuosina 1829–1851 yhdeksän suomenkielistä Uutta testamenttia ja yhden kokonaisen Raamatun. Ne painettiin Tukholmassa, Helsingissä ja Porvoossa. Uusien testamenttien painosmäärä oli yhteensä 85 000 kappaletta.

Suuria ilmaisjakeluita toteutettiin vuosina 1840, 1843, 1847, 1849, 1850 ja erityisesti Britannian seuran juhlavuonna 1854. Jakelun organisoivat Suomen Pipliaseura ja sen alueseurat paikallisten seurakuntien kautta.

Ilmaisjakeluilla suutareille ja räätäleille

Seurakunnat ilmoittivat ilmaisen kirjan saajiksi torppareita ja heidän lapsiaan, renkejä, piikoja, seppiä, suutareita ja räätäleitä. Paikoin myös talolliset saattoivat saada ilmaisen Uuden testamentin. Täysin automaattisesti ilmaisia Raamattuja ja Uusia testamentteja ei kuitenkaan jaettu, vaan jakelu perustui varhaiseen laskentaan väestön kyvystä hankkia pyhä kirja.

Kun Kivi kirjoitti Seitsemää veljestä 1860-luvulla, ilmaisjakelut Enklannin lahjoina olivat ilmeisesti vielä tuoreessa muistissa. Varsinkin juhlavuoden 1854 jakelu oli suuri tapaus, josta kirjoitettiin paljon lehdissä. Teemu Kakkurin mukaan ilmaiseksi Uuden testamentin saaneiden luetteloissa ei ole Nurmijärven tietoja, mutta Kiven asuinpaikkakunnalla Siuntiossa järjestettiin yksi suurimmista jakeluista.

Seurakuntien lisäksi jakelulle omistautui myös maallikkoja. Samalla ilmaisjakeluita tehtiin niillä vuosikymmenillä, joilla herätysliikkeet vahvistuivat. Raamattujakeluilla oli siten merkittävä vaikutus herätysliikkeiden syntyyn.

Useiden kymmenien tuhansien Uusien testamenttien jakelu maaseudulle todennäköisesti vaikutti myös kansan lukutaitoon. Niin oli Seitsemän veljestäkin ajan hermolla, lukkarin koulussa. Ehkä yleistyessään ”Enklannin lahjat” opettivat ihmiset lukemaan, vaikka aapisesta aloitettiin.

Ahkerasti harjoittelivat veljekset lukua taas, ja heidän taitonsa karttui, vaikka vähitellen. Lukivat he jo kelpo lailla sisältä, ja kävivät nyt puuhaan oppiaksensa ulkoa aapiaisen kappaleita; jämäten ja höristen joka nurkassa nyt pyrittiin kohden kukkoa. – – Lopultahan pääsi myös Timokin toivottuun satamaan, koska Juhani vielä uskontunnustuksessa hikoili, huokaili ja kiukkuisena puhkaili. Leikkelipä hänen sydäntänsä, että hän oli viimeinen mies; mutta eihän auttanut tuossa muiden armo, vaan ainoasti oma ahkeruus ja työ. – Seitsemän veljestä, 12. luku

Hyvää Aleksis Kiven päivää!

—————————————————————————-

Teksti: Terhi Huovari

Lähteet

Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä
Teemu Kakkuri, Raamattuja Suomen kansalle. Suomen Pipliaseuran historia 1, 1812–1947