Adventin neljä kynttilää syttyvät
Hyvää joulua. Noihin kahteen sanaan latautuu uskomaton määrä rakkautta, lämpöä ja toiveikkuutta.
Tänä vuonna Piplian joulukeräys haluaa viedä hyvää joulua Pyhälle maalle, joka laskeutuu suureen juhlaan poikkeuksellisissa olosuhteissa.
Monen meille rakkaan joululaulun teksti puhuu viattomuudesta. Tänä vuonna nuo tekstit tuntuvat ajankohtaisemmille kuin pitkään aikaan – muistijälkiin piirtyneet kuvat hädästä ja kärsimyksestä Pyhällä maalla ovat surullista todellisuutta.
Ne ovat todellisuutta myös heille, jotka eivät piirrä rajoja tai valtapiirejä: aivan tavallisille lapsille, äideille, isille, mummoille ja ukeille.
Nämä ihmiset ansaitsevat ilosanoman, välittämisen viestin ja hyvän joulun. Piplian joulukeräys 2024 haluaa muistaa juuri heitä.
Ensimmäinen adventtikynttilä symboloi odotusta
Adventti on käsillä aivan pian. Tiesitkö, että sille symbolin antavat neljä kynttilää pitävät sisällään myös merkityksiä?
Valon määrä lisääntyy aina uuden liekin syttyessä. Liekin, joka itsessään on rukouksen symboli, mutta jokaisella kynttilällä on myös muu tarina. Ensimmäinen adventtikynttilä kertoo odotuksesta.
Yli vuoden jatkunut konflikti Pyhällä maalla on ollut pitkä, jokainen päivä sitä on ollut liikaa. Silti toivo rauhasta ei ole sammunut.
Sen odotus asuu kodeissa, kouluissa ja kirkoissa, joissa elämän on jatkuttava.
Toinen adventtikynttilä on jouluilon sytyttäjä
Me emme kuvittele, että voimme keräysvaroin rakentaa rauhaa kokonaisille kansakunnille, mutta me tiedämme, että voimme viedä toivon ja välittämisen viestin sitä kaipaaville.
Pyhän maan alueella toimii historiallisista ja poliittista syistä kolme Pipliaseuraa: Israelin, Arabi-Israelin ja Palestiinan seurat. Jokainen niistä tavoittaa omien väestöryhmiensä ihmisiä välittäen sanomaa rakastavasta Jumalasta, rauhasta ja anteeksiannosta. Seurat tekevät myös keskenään yhteistyötä ja rakentavat osaltaan rauhaa taustoiltaan erilaisten ihmisten välille.
Tätä tärkeää tehtävää toteutetaan muun muassa rauhankasvatuksen oppitunneilla alueiden kouluissa. Jokainen lapsi tarvitsee ja ansaitsee paitsi turvallisuuden tunteen, niin myös puhdasta iloa. Jokainen lapsen täytyy saada olla joulun lapsi.
On tärkeää ja arvokasta, että Pipliaseurat pääsevät kohtaamaan pieniä koululaisia nytkin, vaikka maailma ympärillä sotii. Lapset kaipaavat tavallista arkea: koulua, leikkejä ja seurakunnan toimintaa. Pipliaseuran työntekijät ovat läsnä ja apu pääsee perille.
Kolmas kynttilä on joulurauhan tunnus
Pipliaseurat tekevät työtä Pyhällä maalla kaikkien kristittyjen tukena: israelilaisten, arabi-israelilaisten ja palestiinalaisalueella asuvien. Adventin kolmas, rauhan kynttilä, syttyy kanssakulkemiselle yli muiden piirtämien rajojen.
”Minä olen arabi, kristitty, israelilainen ja palestiinalainen, vaikka jokainen näistä identiteeteistä kuulostaa ristiriitaisilta suhteessa toiseen”, kertoo Dina Katanacho, Arabi-Israelin Pipliaseuran pääsihteeri.
”Olemme siltojen rakentajia. Raamattu antaa työkaluja rauhan ja sovinnon rakentamiseen ihmisten välille,” hän painottaa.
Joulukeräyksemme 2024 vie sodan keskelle paitsi Raamattuja, myös humanitaarista apua ruoan, lääkkeiden ja lämpimien peittojen muodossa. Jokainen ojentuva käsi on yhtä tärkeä.
Neljäs kynttilä on rakkauden kynttilä
Joulu on pian täällä, adventin neljäs, rakkauden kynttilä syttyy.
Me suomalaiset hiljennymme vastaanottamaan ilosanoman, sen vuosituhantisen rakkauden viestin, joka aikanaan Betlehemistä valaisi koko maailman.
Tänä vuonna on meidän tehtävämme viedä ilosanoma takaisin Pyhälle maalle. Nyt on meidän vuoromme antaa.
Tule mukaan Piplian joulukeräykseen ja sytytä valo, adventin neljä kynttilää, kaikille Pyhän maan lapsille.
Hyvää joulua.