08.11.2024

Vihdoinkin sain Raamatun!

SHAANXI, Kiina – Li Xiaoni kasvoi kuunnellen Jumalan sanaa kirkossa, mutta hän tuli usein kotiin turhautuneena ja tuntien, että olisi…
07.11.2024

Tanssii enkelten kanssa

Vuosia sitten näin televisiosta sattumalta ohjelman lopun, jossa käsiteltiin italialaisen renessanssimaalarin Sandro Botticellin maalausta ”Mystinen syntymä” (1500-1501). Maalauksessa enkelit tanssivat…
05.11.2024

Raamattua oman sydämen tahdissa

–  Olen valtavan ihastunut tähän Tässä olen -menetelmään, sillä siinä lähestytään Jumalaa omana itsenään, sellaisena kuin sillä hetkellä on, kertoo…
30.10.2024

Rumaa kieltä Raamatussa? 

Asiallisen kielenkäytön tarpeellisuudesta on viime aikoina puhuttu paljon. Parhaillaan käynnissä on esimerkiksi Ylen ja Erätauko-säätiön vetämä Hyvin sanottu -hanke, jolla…
29.10.2024

Kuka on Pyhä?

Kun sytytän pyhäinpäivänä kynttilän rajan taakse siirtyneelle rakkaalleni, mieleeni nousee epäilys. Mitä tapahtuu, jos tuonpuoleisuuteen kutsuttu ei olekaan tarpeeksi pyhä?…
24.10.2024

Rukouksen linja on aina auki

Suomessa vietetään kaksi kertaa vuodessa rukouspäivää, tammikuussa ja lokakuussa. Rukouspäivän 24. lokakuuta 2024 teemoina on rauha, ihmisoikeudet ja kansainvälinen vastuu.…
20.10.2024

Raamattukurssi ohjaa omakohtaiseen pohdintaan

Pipliaseura julkaisi syksyllä 2023 odotetun Raamattukurssin. Kurssi vastasi seurakuntien toiveeseen saada helppokäyttöinen ja kattava työkalu Raamatun opiskeluun. Kurssi on otettu…
17.10.2024

Kaikella on aikansa

Kävin taannoin seurakuntavierailulla Pieksämäellä. Vierailuajankohdan lähestyessä aloin ajatuksissani tehdä aikamatkaa koko omaan työhistoriaani.   Minut vihittiin diakoniksi vuonna 1983 Pieksämäen maaseurakunnan…
14.10.2024

Ihminen tarvitsee hiljaisuutta 

Meditaatio ja mindfulness on tällä hetkellä suosittua itsestään huolen pitämistä. – Meditaatio on trendikästä, sillä vastaa ihmisen tarpeisiin. Ihmisen tarvitsee…
11.10.2024

Raamattu Afrikan naisilta Afrikan naisille 

Kenian Pipliaseuran pääsihteeri Elizabeth Muriuki vieraili Suomessa elokuussa evankelisluterilaisen kirkon järjestämässä lähetyskumppanuusneuvotteluissa sekä Oulun hiippakunnan lähetysjuhlilla. Kenian Pipliaseura palvelee koko…