Käännöstyön periaatteet ja vaiheet

Lukijat olettavat tavallisesti käännöksen vastaavan lähtötekstiä. Tämä koskee myös Raamattua; sen sanoma ei saisi muuttua, kun teksti käännetään tulokielelle. Käännösperiaatteissa tämä vaatimus otetaan huomioon puhumalla täsmällisyydestä, jolla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että lähtötekstin ja sen käännöksen merkitys on sama. Koska ei ole itsestään selvää, mitä ”sama” tässä yhteydessä tarkoittaa, tekstin merkitys varmistetaan tekstin asiallisella tutkimuksella tai se johdetaan hyväksyttävästä tutkimuksesta. Asiallinen ja hyväksyttävä tutkimus tarkoittaa tässä yhteydessä akateemista Raamatun tutkimusta, sen tavanomaisia menetelmiä ja lähteitä.

Sovituissa periaatteissa vaaditaan, että käännöksen lukijoiden tulee reagoida käännökseen samalla tavalla kuin lähtökielisen tekstin muinaiset lukijat reagoivat lähtökieliseen tekstiin. Niinpä käännösten tavoitteena on välittää mahdollisimman hyvin lähtökielisen tekstin tunteita, arvoja ja värikkyyttä.

Tähän periaatteeseen sisältyy vakavia vaikeuksia, sillä me, Raamatun nykyiset lukijat, emme voi enää kysyä sen ensimmäisiltä lukijoilta, miten tekstit heihin vaikuttivat. Niinpä tämä puuttuva tieto on pääteltävä. Tekstin vaikutukset voidaan periaatteiden mukaan selvittää riittävän luotettavasti käyttämällä akateemisen raamatuntutkimuksen vakiomenetelmiä.

Raamatun kääntämisen periaatteet puhuvat myös Raamatun sisältämistä tyyleistä ja kirjallisuuden lajeista. Periaatteiden mukaan kääntäjien tulee kunnioittaa Raamattuun sisältyvää tyylien ja lajien kirjoa.

Periaate on hyvä, mutta sen käytännön soveltaminen on hankalaa – Raamatun lähtötekstien eri tyylien ja kirjallisuuden lajien käytön merkitystä ei enää ymmärretä, koska valtava kulttuurinen ja ajallinen välimatka erottaa meidät Raamatun kirjoittajista. Voimme kuitenkin olettaa kirjoittajien valinneen käyttämänsä tyylin ja kirjallisuuden lajin huolellisesti. Saattaa olla, että tietyn päämäärän saavuttamiseksi päädyttiin käyttämään tiettyä kirjallisuuden lajia, ja että vaihtelu johtuu pyrkimyksestä luoda mahdollisimman otollinen viestintätilanne ja näin varmistaa kuulijoiden mahdollisuudet tulkita teksti halutulla tavalla. Me emme vain enää tunne asiaan liittyviä yksityiskohtia.

Käännöksen lukijoidenkin tulisi vaikuttaa tyylien ja kirjallisuuden lajien käyttöön. Ei voida automaattisesti olettaa, että Raamatun nykylukijat ymmärtäisivät kirjallisuudenlajit ja tyylit samalla tavalla kuin muinaiset kirjoittajat ja heidän lukijakuntansa.

Eri tyylien ja kirjallisuudenlajien käyttöön sisältyykin Raamatun kääntämisen perinteestä nouseva lisähaaste, sillä perinteiset raamatunkäännökset ovat pikemminkin tasoittaneet eri raamatuntekstien välisiä tyylieroja kuin tuoneet ne näkyviin. Yhä edelleenkin on tavallista tasoittaa tekstien välisiä tyylillisiä eroja: vuoden 1992 suomennoksen lukijat tuskin pystyvät havaitsemaan eroa esimerkiksi 1. Pietarin kirjeen varsin tyylikkään kreikan ja Ilmestyskirjassa käytetyn kielen välillä.

Lähes jokaiselle raamatunkääntäjälle tulisi olla päivän selvää, että Raamatun käännöksen tulee heijastella lähtötekstin historiallista ja kulttuurista taustaa. Raamatun historiallisten ja kulttuuristen tosiasioiden säilyttäminen tarkoittaa, etteivät kääntäjät saisi muuttaa tekstin tosiasioita, vaikka ne olisivatkin outoja tai epämiellyttäviä. Toisaalta on myös selvää, ettei käännös saa olla myöskään lukijoille liian outo. Niinpä kääntäjien on pyrittävä säilyttämään tosiasiat sellaisina kuin ne ovat, mutta samalla käännettävä siten, että lukijat voivat ymmärtää käännökseen halutulla tavalla ilman suuria ponnistuksia.

Raamatun tekstien sisältämä outous on kahdenlaista. Toisaalta teksti kuvaa tapoja, jotka ovat nykylukijalle tuntemattomia ja outoja. Esimerkkinä tästä toimii 2. Aik 34:4 kuvaus Josian uskonnollisiin uudistuksiin liittyvistä yksityiskohdista. Monen nykyisen lukijan on hyvin vaikea tietää, miksi asera-paalut ja jumalankuvat murskattiin ja murske siroteltiin juuri hautausmaalle.

Toisaalta tekstien outous voi myös johtua siinä esitetyistä käsityksistä, jotka ovat outoja. Esimerkiksi Genesiksen ensimmäisen luomiskertomuksen alussa Jumala luo ensimmäiseksi valon (1. Moos 1:2). Nykyisen luonnontieteen valossa tämä on kuitenkin käsittämätöntä, koska valoa ei voi olla ilman sen lähdettä – valohan on sellaista sähkömagneettista säteilyä, jonka ihmisen silmä näkee.

Historiallisten ja kulttuuristen tosiasioiden säilyttämisen ohella periaatteet vaativat Raamatun käännöksiltä arvovapautta. Nykyisen maailmankuvan, poliittisten mielipiteiden, tai muiden ideologisten syiden ei haluta vaikuttavan käännökseen.

Vaikka tämä periaate on helppo ymmärtää, se on varsin vaikeasti toteutettavissa, sillä jokaisella kääntäjällä on ympäristöstä ja henkilökohtaisesta historiasta johtuen erilaisia käsityksiä ja tulkintoja ympäröivästä maailmasta ja muista ihmisistä. Kääntäjiltä edellytetäänkin erityistä valppautta varoa omien arvojensa hiipimistä käännökseen.

Osa käännösperiaatteista on selkeästi teknisiä. Näistä ensimmäinen liittyy lähtötekstin kieliopilliseen muotoon. Periaatteen mukaan lähtötekstin yksittäiset sanat eivät ole tärkeitä, vaan tekstin välittämällä viestillä on etusija. Tämä periaate on kohdistettu erityisesti vanhaa sanasanaista käännöstapaa vastaan.

Sanasanainen käännösperiaate on kaikkialla tunnettu, ja sillä on yhä merkitystä Raamattua käännettäessä. Merkittävin syy sanasanaisen menetelmän saamaan arvostukseen ovat perinteiset, mutta erittäin merkittäviksi koetut käännökset. Tällaisia ovat esimerkiksi maailman ehkä eniten luettu käännös, englantilainen Authorised Version, joka tunnetaan myös nimellä Kuningas Jaakon käännös.

Varsin yleisesti käytetty esimerkki sanasanaisen menetelmän ongelmista liittyy kielikuviin ja muihin kuvaannollisiin ilmaisuihin. Jos nämä käännettäisiin sana sanalta ja vieläpä mekaanisesti, käännöksen lukijat saattaisivat ymmärtää kielikuvat virheellisesti ja saattaisivat jopa keksiä mielikuvituksellisia selityksiä outoina pitämilleen ilmaisuille.

Raamatunkäännöstä ei tehdä vain tekemisen ilosta, vaan sillä vastataan aina yhteisön tarpeisiin. Paikallinen kirkko ilmaisee tarpeensa ajanmukaiseen raamatunkäännökseen kielellä, jota ihmiset puhuvat sydämensä kielenä.

Käännöstyön aloittamista edeltää tarvekartoitus, jossa selvitetään kielen puhujamäärä, paikallisten kirkkojen ja kieliyhteisöjen sitoutuminen ja halu käännöstyöhön sekä tehdään hankesuunnitelma. Yhtyneet Raamattuseurat noudattaa sellaista valmistelumenetelmää, jossa käännös laaditaan yhteistyössä paikallisten kirkkojen ja kieliyhteisön kanssa.

Valmisteluun liittyy myös työn aikataulun ja rahoituksen suunnittelu ja tarvittavien välineiden hankinta. Tärkeä osa valmistelua on niin ikään kääntäjien ja heitä tukevien asiantuntijoiden rekrytointi ja kouluttaminen tehtävää varten. Pipliassa Raamatun kääntäminen on ammattimaista ryhmätyötä ja käännöstä tekevät aina äidinkielenään kyseistä kieltä puhuvat. Työryhmään pyydetään myös paikalliset käännöstarkastajat, kielenhuoltajat ja palautteenantajat.

Valmisteluvaiheen aikana laaditaan yhdessä päätettyjen seikkojen perusteella käännöstyötä ohjaavat yksityiskohtaiset periaatteet.

Kääntäjät laativat yhdessä sovittujen periaatteiden pohjalta raakakäännöksen. Käännösryhmällä ei ole täyttä vapautta laatia käännöstä millä tavalla tahansa, vaan työ tehdään periaatteissa määrätystä lähtötekstistä niissä ilmaistuja menetelmiä käyttäen. Käännöstarkastaja vertaa raakakäännöstä alkutekstiin ja standarditulkintoihin.

Raakakäännös ei koskaan vastaa käännöksen lopullista sanamuotoa, vaan raakakäännöstä hiotaan vertaamalla sitä lähtötekstiin ja olemassa oleviin yleisesti hyväksyttyihin tulkintoihin. Lisäksi raakakäännöksen kieliasu tarkistetaan. Kielenhuoltaja tarkastaa käännöksen tyylin. Näin varmistetaan, että käännös vastaa sille asetettuja odotuksia.

Koska käännöksen onnistumisen takaa viime kädessä se, käytetäänkö sitä vai ei, myös testaus ja palautteen hankkiminen sisältyvät käännöstyöhön. Tavalliset lukijat käyvät läpi käännöstä ja arvioivat tekstiä sekä antavat palautetta.

Testauksella ja palautteen hankinnalla haetaan tietoa siitä, ymmärtävätkö käännöksen lukijat tekstin toivotulla tavalla. Testauksen ja palautteen perusteella käännöstä hiotaan edelleen.

Hyvänä esimerkkinä laajasta testauksesta toimivat Raamatun uudet suomennokset UT2020 ja VT2028.

Kun käännös on hiottu lopulliseen asuunsa, se toimitetaan sopivaan muotoon julkaisua varten. Samalla tarkistetaan, että kaikki tarpeelliset toimenpiteet on tehty ja että käännös vastaa valmisteluvaiheessa ilmaistuja tavoitteita niin kielensä, tulkintojensa kuin tyylinsäkin osalta.

Ennen julkaisua käännös täytyy hyväksyttää. Hyväksymismenettelyt vaihtelevat painoluvan myöntämisestä aina virallisiin kirkollisten elinten päätöksiin. Suomessa esimerkiksi evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyy viralliset suomennokset, ja tästä on painetuissa Raamatuissa tai sen osissa erillinen merkintä.

Usein käännös julkaistaan painettuna kirjana, joten se pitää hyväksymisen jälkeen painaa kirjapainossa. Jos taas käännös julkaistaan muussa muodossa – vaikkapa äänikirjana – täytyy suorittaa kyseisen muodon vaatimat toimenpiteet.

Julkaisutyö on saatu päätökseen vasta, kun käännös on käyttäjien saatavilla.

Nykyisen ajattelun mukaan Raamatun käännöstyö ei pääty siihen, kun käännös on sen käyttäjien saatavilla – kokemus on opettanut, että käännöstyössä on tarkkailtava myös sitä, kuinka käännöksen käyttäjät uuteen käännökseen suhtautuvat ja kuinka he sitä käyttävät. Näin ollen käännöksen julkaisemisen jälkeen käännöshankkeissa pyritään kokoamaan tietoa käyttäjien kokemuksista. Saattaahan olla, että kaikista ponnisteluista huolimatta käyttäjät eivät pidemmän päälle olekaan täysin tyytyväisiä käännökseen. Tällöin on kysyttävä, pitääkö tilanteeseen reagoida esimerkiksi korjaamalla käännöstä uusissa painoksissa.

Käännöksen käytöstä ja siitä saatavista kokemuksista koottua tietoa käytetään myös arvioitaessa, milloin on tarve laatia uusi, edellisen korvaava tai sen rinnalle tuleva käännös. Käännökset nimittäin myös vanhenevat kielen ja kulttuurin muuttuessa.